Kasviskausi pyörähtää käyntiin

Viljelijät suhtautuvat alkavaan kasvisten satokauteen toiveikkaasti, vaikka kevät aiheutti monenlaisia haasteita. Toukokuu oli kylmempi kuin vuosikymmeniin.

Yöpakkaset kurittivat niin maaliskuussa istutettua perunaa kuin kaalintaimiakin. Kovat tuulet riepottelivat harsoja ja sadetusta tarvittiin hallan torjumiseksi. Viljelijöiden kova uurastus palkitaan ja sadonkorjuu avomaalla on alkanut. Nyt päästään nauttimaan uuden sadon kasviksista!

Niin kasvit kuin viljelijätkin ovat sitkeitä, ja kuluttajat voivat luottaa siihen, että hartaasti odotettuja varhaisvihanneksia ja varhaisperunoita avomaalta saadaan pöytiin juhannusta edeltävällä viikolla.

Juhannuspöytien ensimmäiset

Yöpakkaset viivästyttivät ensisatojen valmistumista noin viikolla. Ensimmäisinä uuden kauden herkkuina on jo nostettu valkosipulia ja retiisejä. Varhaiskaali, avomaan jäävuorisalaatti ja raparperi saadaan myyntiin puolitoista viikkoa ennen juhannusta.

Varhaisperunoiden nostot aloitettiin toukokuun viimeisellä viikolla. Kilomäärät ovat kylmyyden takia alkuun vielä melko pieniä. Nuoria kukka-, parsa- ja kiinankaaleja aletaan saada juhannuksen tienoosta alkaen, viimeistään kesäkuun loppuun mennessä. Kotimaiset mansikat ja vadelmat tulevat juhannuspöytiin kasvutunneleista. Viljelijät toivovat, että kuluttajat eivät lomien alettua unohtaisi uuden sadon kasviksia vaan nauttisivat niistä, koska heinäkuussa kotimaisia kasvissatoja valmistuu hyvin, ja ne ovat herkkua.

Muista sipulit, juurekset ja kaalit

Nippuina myytäviä kelta- ja punasipuleita kuluu kesäkeittiössä ja grilliruokien kavereina. Myös porkkana- ja naurisniput kannattaa muistaa. Niitä voi syödä ihan sellaisenaan. Maku on kokemisen arvoinen ja unohtumaton makuelämys myös lapsille.

Varhaiskaalin kausi kestää vain rajoitetun ajan, joten varhaiskaali kuuluu poimia ostoskassiin joka kaupassa käynnillä. Sen parempaa salaattiainesta ei kesäpöytään ole olemassakaan kuin varhaiskaali. Se kestää hyvin myös mökkiolosuhteissa. Varhaiskaalipata ja -keitto tai kaalilaatikko sopivat viileän päivän ruuiksi.

Käsittele varoen

Kaikkia ensisatojen kasviksia ja perunoita on käsiteltävä niin kuljetuksessa, kaupassa kuin kotikeittiössäkin hellästi ja kunnioittaen, kuin kananmunia. Kolhuja ja kovaa valoa ne eivät kestä. Varhaisvihannesten rakenne on rapea, kuiva-ainepitoisuus alhainen ja kuori ohut. Tuotteet on suojattava kosteuden haihtumiselta. Naatit kannattaa mahdollisen kotisäilytyksen ajaksi poistaa, koska kosteus haihtuu tehokkaimmin juuri naattien kautta.

Valtakunnallinen varhaisvihannesten ja -perunoiden viikko viikolla 25 (15.–21.6.2020).

Lisätietoja:
Mika Virtanen, kasvinviljelyasiamies, MTK, 0400 544 728
puutarhaverkoston puheenjohtaja, MTK, Stiina Lerkki, 040 6503534

Kokeillut ruokaohjeet:
Varhaisperuna-parsasalaatti
http://rouvakasvis.blogspot.com/2020/06/varhaisperuna-parsasalaatti.html
Kesän paras salaatti
http://rouvakasvis.blogspot.com/2019/06/kesan-paras-salaatti.html

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google
Share on whatsapp
2020_ARI_banneri_468x100_120dpi

UUSIN LEHTI

Tilaa uutiskirje

Viikottainen kooste alan tärkeistä uutisista sähköpostiisi

Tulevat tapahtumat

Tuoreimmat uutiset

http://aitoaruokaa.fi/palveluhakemisto/

Hunajayhtyma_Verkkokauppa

Viimeisimmät uutiset

Lue uusin julkaisumme ilmaiseksi kirjautumalla

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.