Koronavuoden jouluna juhlaruokailu monipuolistuu – luomukinkku jatkaa suosiotaan

Vuonna 2020 myös jouluruokasesonkia värittää poikkeuksellisuus ja ennalta-arvaamattomuus. Elintarviketeollisuudessa arvellaan, että suurten kokoontumisten sijaan niin joulunpyhiä kuin pikkujoulujakin vietetään pienimuotoisemmin, aiempaa useammassa erässä ja pienemmällä väkimäärällä. Lihatukku Harri Tamminen Oy:ssä uskotaan kahteen asiaan: joulukinkku tulee kotitalouksiin tänä vuonna monenlaisissa paketeissa ja luomukinkun suosio jatkuu vahvana.

Vuoden 2020 jouluna korona vaikuttaa merkittävästi ihmisten kokoontumiseen, liikkumiseen ja ajankäyttöön. Kysyntäennusteiden mukaan elävä elintarvikeala on pyrkinyt tänäkin vuonna ennakoimaan hyvissä ajoin kuluttajien tarpeita, vaikka murroksen tarkka muoto on koko tuotantoketjulle vielä arvaamaton.

Suomen suurin luomukinkkujen toimittaja ja jalostaja Tamminen Oy uskoo, että tuotevalikoiman laajentuminen ja monipuolistuminen on tullut heillä otolliseen aikaan.

– Tilanne on kieltämättä aika poikkeuksellinen ja elää jatkuvasti. Koko ala miettii kuumeisesti, mitä ihmiset tekevät joulun aikaan. Vaikka tänä vuonna vietettäisiinkin enemmän aikaa kotona, en usko että palaamme entisaikojen jättikinkkuihin ja saman perinneruokapaletin syömiseen koko viikoksi. Kinkkua nautitaan joulunpyhinä, ja siinä panostetaan määrän sijasta laatuun. Suurin osa talouksista siirtyy todennäköisesti viimeistään tapanina muihin ruokalajeihin, oli se sitten huolella haudutettua karjalanpaistia tai ulkomailla vietetyistä jouluista muistuttavia tapaksia, sushia tai tacoja, sanoo Tamminen Oy:n toimitusjohtaja Pasi Tamminen.

Kotimainen luomukinkku myydään loppuun joka joulu

Tammisella joulukinkkuja tuotetaan tänä vuonna reilu 250 000 kg, josta kaikki on kotimaista ja käsinleikattua. Noin 25 % tuotannosta koostuu luomukinkuista. Luomukinkkujen kysyntä on kasvanut viime vuosina tasaisesti, samoin kuin luomutuotteiden yleisemminkin. Luomun kuluttajabarometrin 2019 mukaan luomua käyttää säännöllisesti jo 2,2 miljoonaa suomalaista.

Suomen ylivoimaisesti suurin luomukinkkujen toimittaja ja jalostaja Tamminen uskoo luomukinkkujen jatkavan suosiotaan tänäkin vuonna. Valveutuneet kuluttajat arvostavat hyvän maun ohella puhdasta ja eettistä kasvatustapaa, joka mahdollistaa elämille laadukkaan ravinnon, lajityypillisen kasvatuksen ja vapaan porsimisen.

– Luomun käyttö on laajentunut viime vuosina eri väestöryhmiin, ja jo useamman vuoden peräkkäin olemme myyneet viimeistä myöden kaikki tuottamamme luomulaatuiset joulukinkut. Uskomme luomun kiinnostavan asiakkaita tänäkin vuonna, joten kotimaista luomukinkkua halajavien kannattaa hankkia omansa ajoissa, sanoo Tammisen myynti- ja markkinointijohtaja Tero Oinonen.

Kaupassa kuluttajaa odottaa kaiken kaikkiaan entistä monipuolisempi kattaus. Perinteisen, isokokoisen tuorekinkun ohella tarjolla on laaja joukko erilaisia vaihtoehtoja eri käyttötarkoituksiin, ja tuotteissa on myös huomioitu kaikenkokoiset taloudet.

– Uskon, että tänä vuonna ostetaan useampia erilaisia lihatuotteita sen perinteisen yhden sijaan, osa itse valmistettavaksi ja osa valmiiksi kypsää. Osa syödään perinteisten lisukkeiden kera, osa modernilla twistillä, vaikkapa tapaksina tai sormisyötävänä. Omissa valikoimissamme on tänä vuonna tuoresuolattuja kinkkuja laajalla kokohaitarilla, luomukinkkuja niin tuoreena kuin pakasteenakin, on luullista ja luutonta, ja tämän vuoden uutuutena myös kypsää joulukinkkuviipaletta kätevissä 400 gramman pakkauksissa, Oinonen kertoo.

Joulutuotevalikoima löytyy vähittäiskauppojen hyllyltä porrastetusti pyhäinpäiväviikolta eteenpäin.

Tammisen joulutuotteet ja ohjeet:
www.tamminen.fi/joulu/

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Tero Oinonen, myynti- ja markkinointijohtaja, tero.oinonen@tamminen.fi

Hunajayhtyma_Verkkokauppa

https://aitoaruokaa.fi/palveluhakemisto/

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.