Kysely: Suomalaiset haluavat syödä nopeita arkiruokia – hinta on tärkein ruokavalintoihin vaikuttava tekijä, terveellisyyden arvostus on laskussa

Suomalaiset toivovat arkeensa etenkin alle 30 minuutissa valmistuvia reseptejä, selviää Ruokaboksin tuoreimmasta asiakaskyselystä*. Kyselyn mukaan suomalaisten keskeisimmäksi arjen ruokavalintoja määrittäväksi tekijäksi nousi hinta, jonka 66 % vastaajista nosti kaikkein tärkeimmäksi. Hinnan taakse jäi muun muassa ruoan terveellisyys, jonka koki tärkeimmäksi alle puolet, 40 % vastaajista. Ruokaboksin reseptisuunnittelusta vastaava kokki Jussi Puranen vinkkaa arkeen kaksi takuuvarmaa reseptiä, jotka maistuvat myös perheen pienimmille. 

Ruokaboksin asiakaskyselyn mukaan suomalaisten keskeisimmäksi ruokavalintoja määrittäväksi tekijäksi nousee hinta. Hinnan merkitys on entisestään kasvanut aiempaan, syksyllä 2023 toteutettuun, kyselyyn verrattuna 4 %. Heikentyneestä omasta ostovoimasta kertoi 31 %. Samalla terveellisyys keskeisenä tekijänä on laskenut 5 % edellisestä kyselystä.

– On selvää, että kaiken tämän inflaation, ruoan hinnan nousun ja kasvaneiden korkomenojen keskellä suomalaiset kiinnittävät entistä enemmän huomiota ruoan hintaan, Ruokaboksin toimitusjohtaja ja perustaja Juhana Rintala sanoo.

Toisaalta moni Ruokaboksin asiakas kokee palvelun pienentävän ruokamenoja, kun ateriat on suunniteltuja, heräteostokset jää tekemättä eikä hävikkiä synny.

–  82 % asiakkaistamme kertoo, että ruokamenojen ennakoitavuus on parantunut palvelun myötä ja samalla 81 % kokee, että hävikki on vähentynyt. Nämä seikat ilman muuta vaikuttavat positiivisesti ruokamenojen pitämiseen kurissa, Rintala jatkaa.

Lisäksi lähes puolet (49 %) kyselyyn vastanneista kertoo, että maku on keskeisin ruokavalintoihin vaikuttava tekijä. 42 % puolestaan arvostaa eniten kotimaisuutta.

 

Resepteiltä halutaan ennen kaikkea nopeutta

Alle 30 minuutin reseptit nousivat kyselyssä kaikkein suurimmaksi toiveeksi, joita halusi 53 % vastaajista. Enemmän kasviksia toivoi 29 % ja lapsille sopivia reseptejä puolestaan haluaisi lisää 23 % vastaajista.

Ruokaboksilla reseptit saa valita itse ja mieltymykset näkyvät suoraan suosituimpien reseptien tilausmäärissä. Ruokaboksilla tiedetäänkin tarkkaan, mistä suomalaiset pitävät.

– Arkena halutaan syödä terveellisesti, nopeasti ja maukkaasti. Ruoan tulee sopia eri ruokavalioihin ja mielellään koko perheelle. Suosikkiresepteissämme löytyy niin klassikkoreseptejä kuin eksoottisempiakin makuja, Ruokaboksin operatiivinen johtaja ja reseptitiimin vetäjä Jussi Puranen vinkkaa.

– Mutta kyllä sinne boksiin melkein poikkeuksetta sujahtaa myös herkuttelupäivän resepti. Vaikuttaa siltä, että perjantaisin suomalaisissa kodeissa syödään burgereita, tortilloja, nachoja tai pitsaa, Puranen paljastaa.

Puranen vinkkaa kaksi takuuvarmaa suomalaisten arkiruokasuosikkia, jotka ovat ansainneet paikkansa Ruokaboksin suosikkiresepteinä. Molemmat valmistuvat maksimissaan 30 minuutissa ja ohjeet ovat niin helpot, että ne sujuvat kokemattomaltakin kotikokilta.

 

Sitruunainen kylmäsavulohipasta pinaatilla (L) 25 min

Tästä reseptistä syntyy ihanan kermainen kylmäsavulohipasta, joka viimeistellään raikkaalla sitruunalla.

Pasta:
2 valkosipulinkynttä
100 g pinaattia
300 g kylmäsavulohta
1 rkl voita
0,5 rkl öljyä
ripaus – 0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
2 dl ruokakermaa + n. 1-2 dl vettä
0,5 sitruunan kuori
0,5-1 sitruunan mehu

Lisäksi:
n. 400-500 g pastaa
1 rkl öljyä

1. Laita vesi kiehumaan pastaa varten.
2. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Huuhtele pinaatit siivilässä kylmällä vedellä ja jätä valumaan.
3. Suikaloi kylmäsavulohi pienemmäksi.
4. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta keitetty pasta hyvin ja sekoita siihen öljy.
5. Kuumenna paistinpannu, voi ja öljy. Lisää pannulle valkosipulit ja kylmäsavulohi. Paista sekoitellen noin 3-4 minuuttia. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
6. Lisää pannulle ruokakerma ja pinaatit. Huuhtaise kermapurkki vedellä ja lisää myös vesi pannulle. Kuumenna kiehuvaksi ja hauduta noin 3-5 minuuttia.
7. Sekoita keitetty pasta kastikkeeseen.
8. Raasta pastan sekaan pestyn puolikkaan sitruunan kuori ja viimeistele sitruunan mehulla.
9. Tarjoa sitruunainen kylmäsavulohipasta heti.

Vinkki! Sitruunan kuoren ja mehun voi lisätä samaan aikaan ruokakerman kanssa.

Ruokaboksin Pad Thai kananmunilla ja kasviksilla (M,G, sis.pähkinää ja kananmunaa) 25 min

Pad thai on thaimaalaisten versio meille tutusta pyttipannusta. Tämä ruoka on täynnä makuja ja kasviksia. Kananmunat tuovat ruokaan proteiinia. Ravintorikas lehtikaali täydentää kokonaisuutta.

Maustekastike:
1 limen mehu
5 rkl soijakastiketta
1 rkl valkoviinietikkaa
1–1,5 rkl sokeria

Pad thai:
50 g lehtikaalia
2 valkosipulinkynttä
1–2 rkl öljyä
200 g kaaliraastetta
4 kananmunaa

Lisäksi:
180 g  nuudeleita
1 rkl öljyä
50 g suolapähkinöitä

1. Purista limen mehu pieneen kulhoon. Mittaa sekaan soijakastike, valkoviinietikka ja sokeri. Sekoita hyvin.
2. Laita vesi kiehumaan nuudeleita varten.
3. Huuhtele lehtikaalit, poista kovat lehtiruodit ja suikaloi lehdet. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet.
4. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhtele keitetyt nuudelit kylmällä vedellä siivilässä. Sekoita nuudeleihin öljy.
5. Kuumenna paistinpannu ja öljy. Lisää pannulle kaaliraaste. Paista käännellen muutaman minuutin ajan.
6. Lisää pannulle valkosipulit ja lehtikaalit. Jatka paistamista hetki.
7. Siirrä kasvikset paistinpannun reunoille tai lautaselle sivuun odottamaan. Riko kananmunat pannun keskelle. Anna munien hyytyä hetki, riko sitten munien rakenne ja sekoita kananmunat kasvisten joukkoon.
8. Sekoita pannulle keitetyt nuudelit ja maustekastike. Kuumenna vielä nopeasti samalla sekoitellen.
9. Rouhi suolapähkinät veitsellä pienemmäksi.
10. Viimeistele Pad Thai suolapähkinöillä ja tarjoa heti.

* Toukokuussa 2024 toteutettuun asiakaskyselyyn vastasi yhteensä 5 080 Ruokaboksin asiakasta. Marraskuussa 2023 kyselyyn vastasi yhteensä 7 008 tilaajaa.

https://aitoaruokaa.fi/palveluhakemisto/

Hunajayhtyma_Verkkokauppa

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.