Luomuviljelijät haluavat tehdä osansa ilmastonmuutoksen hillitsemisessä

Suomalaiset maanviljelijät ovat hyvin tietoisia ilmastonmuutoksen vaikutuksista elinkeinonsa harjoittamiseen. He haluavat toimia omalta osaltaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja sen vaikutuksiin sopeutumiseksi. Tuore tutkimus osoittaa, että erityisen valmiita toimiin ovat luomuviljelijät.

– Toisaalta viljelijöillä on myös vahva tunne ja kokemus siitä, ettei heitä oteta tasavertaisesti mukaan keskusteluun, kun etsitään keinoja hillintään ja sopeutumiseen. Olisikin tärkeää saada viljelijöiden ääni paremmin kuuluviin maatalouden ilmastotoimia kehitettäessä, tutkija Jaana Sorvali Luonnonvarakeskuksesta sanoo.

Tutkimuksessa kysyttiin vuonna 2018 yhteensä 4400 maanviljelijältä heidän roolistaan, vastuustaan ja mahdollisuuksistaan vaikuttaa ilmiöön. Puolet heistä vastasivat kysymyksiin vielä uudestaan kahden vuoden päästä.

Viljelijöiden vastaukset vaihtelivat suuresti mm. tilakoon ja viljelijän iän perusteella. Valmiimpia toimiin ovat luomuviljelijöiden ohella korkeasti koulutetut, naiset ja pienten tilojen omistajat.

Ilmastonmuutoksella myönteisiäkin vaikutuksia viljelyyn

Julkisessa keskustelussa koetaan nostetun esiin lähinnä ilmastonmuutoksen tuomat vaikeudet viljelylle.

– Pelkkien riskien korostaminen hämmentää viljelijöitä. Kolikolla on kuitenkin kaksi puolta. Suomen kaltaisessa pohjoisessa maassa tarjoutuu myös mahdollisuuksia sopeutua muutoksiin, kun niitä osataan nostaa esiin ja käyttää.

– Riskejä ei pidä kuitenkaan vähätellä. Sään ääri-ilmiöt kuten rankkasateet ja kuivuus lisääntyvät ilmastomuutoksen edetessä, ja tuhohyönteiset ja kasvitaudit tuovat omat haasteensa viljelyyn, jos niihin ei varauduta ajoissa, Jaana Sorvali täydentää.

Maataloudessa hyvät valmiudet toimiin

Tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan, että suomalaisviljelijöiden korkea tietoisuuden taso ilmastonmuutoksen vaikutuksista elinkeinolle on hyvä lähtökohta nopeisiin muutoksiin. Maanviljelijöiden suuri enemmistö, 65 prosenttia, uskoo siihen, että viljelykäytäntöjä voidaan muuttaa ilmastomyönteisiksi ja että he voivat olla aktiivinen toimija tässä muutoksessa.

2020_ARI_banneri_468x100_120dpi

UUSIN LEHTI

Liity Facebook -ryhmään

Tilaa uutiskirje

Viikottainen kooste alan tärkeistä uutisista sähköpostiisi

Tulevat tapahtumat

https://aitoaruokaa.fi/palveluhakemisto/

Hunajayhtyma_Verkkokauppa

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.