Ota kaikki irti varhaiskasvisten herkistä aromeista

Taio arki- ja juhlaherkkuja kasvihuoneen ja avomaan ensimmäisestä sadosta. Käytä hyväksesi myös naatit.

Raikas raparperi aloittaa satokauden. Perässä seuraavat varhaisperunat, kaalit, salaatit, sipulit, kotimainen parsa, herneet, porkkanat, retiisit ja muut herkut.

Kehityspäällikkö Marita Suontausta Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksesta neuvoo käsittelemään varhaiskasviksia eli primöörejä yhtä varoen kuin kananmunia.

”Varhaiskasvikset eivät kestä kolhuja, koska niiden kuori on olematon. Niistä myös haihtuu kosteus nopeasti, joten ne on hyvä käyttää mahdollisimman pian noston jälkeen. Mutta ohuen kuoren ansiosta varhaiskasviksille riittää vain huolellinen pesu. Juureksiakaan ei tarvitse kuoria.”

Kevennä kasviksilla – mausta maltilla

Varhaiskasvisten alhainen kuiva-ainepitoisuus tekee niistä erityisen makeita ja rapeita. Varhaiskasvikset ovat parhaimmillaan sellaisinaan nautittuina tai vain kevyesti kypsennettyinä. Liika käsitteleminen ja ylikypsentäminen hävittää primöörien herkät aromit.

”Varhaiskasvisten kokkaaminen on helppoa ja hauskaa. Höyrytä, pikapaista vokissa tai muurikalla tai grillaa. Ja mausta maltilla”, Suontausta neuvoo.

Kasviksilla on helppo keventää ruokavaliota sekä tuoda makua ja väriä juhlapöytään.

”Nosta kasvikset keskiöön. Käytä lihaa kasvisten höysteenä eikä päinvastoin.”

Hyödynnä hillitysti naatteja

Monet varhaiskasvikset myydään naatteineen. Naatit haihduttavat runsaasti kosteutta, joten ne kannattaa poistaa. Hyväkuntoisia naatteja voi hyödyntää ruoanvalmistuksessa.

Naatteja voi käyttää esimerkiksi keitoissa, peston valmistuksessa tai silputa vokkien sekaan. Ruokavirasto ei suosittele runsasta naattien syöntiä niiden sisältämän nitraatin vuoksi. Nitraatin vuoksi naatteja ja niistä valmistettuja ruokia ei saisi antaa pikkulapsille eikä varsinkaan alle yksivuotiaille.

”Sipulinvarret sekä parsa- ja kukkakaalin suojalehdet voi hyvin käyttää ruoanvalmistukseen ilman pelkoa liiallisesta nitraatista”, Suontausta vinkkaa.

Lisätietoja

Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry
Marita Suontausta, kehityspäällikkö, ruoka-, ravitsemus- ja kotitalousneuvonta
p. 040 526 4619
marita.suontausta@maajakotitalousnaiset.fi

RUOKAOHJEET

Villiyrttisilli
4 annosta (G)

150 g matjessillifileetä
1 tlk (150 g) ranskankermaa
2 tl sinappia
1 tl sokeria
1 rkl etikkaa
1 varhaissipuli varsineen
1 dl silputtuja villiyrttejä (esim. poimulehtiä, voikukanlehtiä, suolaheinää, siankärsämöä)
(tilliä pinnalle)

  1. Leikkaa sillifilee tarvittaessa annospaloiksi ja asettele tarjoiluastiaan.
  2. Sekoita sinappi, sokeri ja etikka ranskankermaan. Voit käyttää myös kermaviiliä, paksua, maustamatonta jogurttia tai smetanaa.
  3. Silppua sipuli ja varret. Levitä osa sipulista ja varsisilpusta sillille ja sekoita loput ranskankermaan villiyrttien kanssa.
  4. Lusikoi seos sillin päälle nokareina ja koristele halutessasi tillillä. Tarjoa kesäperunoiden tai ruisleivän kanssa.

VINKKI: Villiyrttien sijaan voit käyttää tilliä, rakuunaa, basilikaa ja timjamia.

Aasialainen liha-kasvispannu muurikalla
4 – 6 annosta (M G)

400 – 500 g porsaan tai naudan ulkofileetä
3 – 4 dl esikäsiteltyjä metsäsieniä
3 – 4 varhaissipulia varsineen
2 – 3 porkkanaa
2 naurista
500 g varhaiskaalia
0,5 dl sokeriherneitä tai leikkopapuja
muutama pyöräytys mustapippurimyllystä
rypsiöljyä paistamiseen

Kastike

1 dl valkoviiniä tai omenamehua
4 dl liha- tai kasvislientä
0,5 dl (japanilaista) soijakastiketta
2 rkl sokeria

  1. Leikkaa liha ohuiksi viipaleiksi. Helpoiten se onnistuu, jos pidät lihan jonkun aikaa pakkasessa kohmettumassa.
  2. Viipaloi sienet ja sipulit. Silppua sipulinvarret ja laita eri kulhoon. Rapsuta porkkanat tarvittaessa ja kuori nauriit. Leikkaa porkkanat viistosti pitkittäin ohuiksi viipaleiksi. Viipaloi nauriit. Suikaloi kaali. Leikkaa sokeriherneet tarvittaessa puoliksi. Jos käytät papuja, esikeitä niitä 5 minuuttia ja valuta ja leikkaa puoliksi.
  3. Sekoita kastikeaineet kulhoon tai kannuun.
  4. Kuumenna öljy pannulla ja ruskista lihapalat nopeasti. Mausta pippurilla ja nosta sivuun odottamaan.
  5. Paista sieniä hetki yksikseen pannulla ja lisää sitten muut ainekset sipulin varsia lukuun ottamatta. Jos haluat, voit paistaa kasvikset omina ryhminään pannulla. Jos teet ruoan tavallisella paistinpannulla, kasvikset pitää paistaa parissa erässä.
  6. Lisää lihapalat pannulle ja valuta kastike aineksille. Keitä pari minuuttia. Ripottele pinnalle sipulinvarret ja tarjoa sellaisenaan. Maistuu myös leivän tai perunan kanssa.

VINKKI: Varmista soijakastikkeen gluteenittomuus tarvittaessa. Vegaanisen version voit valmistaa esimerkiksi Vöneristä, maustamattomasta Härkiksestä tai Nyhtökaurasta.
Käytä pannuun keväällä huhta- tai korvasieniä, myöhemmin kesällä kantarelleja, tatteja tai haperoita. Tai osta kaupasta esimerkiksi siitake- tai herkkusieniä.

MUISTA! Korvasienet pitää esikäsitellä huolella, ennen kuin voit valmistaa niistä ruokaa. Keitä runsaassa vedessä kahteen kertaan, vähintään viisi minuuttia kerrallaan ja huuhtele välillä hyvin. Muista huolehtia myös tuuletuksesta keittämisen aikana.

Salaatti paahdetuista varhaisvihanneksista
4 – 6 annosta (G, M, V)

6 kesäporkkanaa
6 keskikokoista varhaisperunaa
2 kesäpunajuurta tai -naurista
1 nippu retiisejä
2 – 4 (punaista) kesäsipulia varsineen
(pieni nippu, 250 g, vihreää parsaa)
4 – 8 valkosipulinkynttä
0,5 dl rypsiöljyä
0,5 tl suolaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria

Yrttikastike

1 dl (villi)yrttejä ja versoja
2 – 3 tl sinappia
1 rkl omena- tai valkoviinietikkaa
1 tl hunajaa tai vaaleaa siirappia
0,5 tl suolaa
0,25 tl jauhettua valkopippuria

  1. Valmista ensin yrttikastike. Revi yrtit varsineen teholeikkuriin. Hienonna. Lisää muut kastikkeen ainekset ja jauha tasaiseksi ja sileäksi. Jätä odottamaan.
  2. Pese kaikki vihannekset. Leikkaa naatit pois, mutta säästä hyväkuntoiset salaatin sekaan, pestoon, keittoihin tai muuhun ruokaan.
  3. Halkaise porkkanat pitkittäin. Leikkaa perunat, punajuuret ja sipulit kahteen tai neljään osaan. Silppua sipulin varret. Irrota valkosipulinkynnet sipulista, mutta jätä niihin kuori päälle. (Kuori parsat tarvittaessa ja leikkaa pois puisevat tyvet ja leikkaa parsat 2 – 3 osaan.)
  4. Levitä perunat, porkkanat, punajuuret, sipulit ja valkosipulinkynnet leivinpaperin päälle uunipellille. Valuta päälle puolet öljystä.
  5. Paahda kasviksia 225-asteisessa uunissa 10 minuuttia. Levitä retiisit ja parsat kasvisten sekaan ja kääntele sekaan loput öljystä ja mausta suolalla ja pippurilla. Jatka paahtamista vielä 10 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat kypsiä ja saaneet hieman väriä.
  6. Purista valkosipulinkynnet kuoristaan ja ripottele sipulivarsisilpun kanssa kasvisten joukkoon. Valuta päälle osa yrttikastikkeesta ja tarjoa loppukastike erikseen.

Tarjoa paistetun lihan, makkaran tai kalan kanssa. Tai asettele kasviksille savukalan tähteitä, murenna sekaan salaatti- tai fetajuustoa ja tarjoa vihreän salaatin kanssa kevyenä iltapalana.

VINKKI: Voit myös paahtaa kasvikset muurikalla. Käytä hiukan porkkanan ja punajuuren naatteja yrttikastikkeeseen. Varmista sinapin maidottomuus tarvittaessa.

Ruokaohjeet ja kuvat ovat vapaasti median käytettävissä. Kuvien lähde mainittava: Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry / Kati Laszka.

Maa- ja kotitalousnaisten teemakasviksena on kesäkuussa varhaiskasvikset. Kasvistietoutta ja lisää reseptejä esillä Koti ja maaseutu -lehdessä numerossa 4-5/2021.

2020_ARI_banneri_468x100_120dpi

UUSIN LEHTI

Liity Facebook -ryhmään

Tilaa uutiskirje

Viikottainen kooste alan tärkeistä uutisista sähköpostiisi

Tulevat tapahtumat

Hunajayhtyma_Verkkokauppa

https://aitoaruokaa.fi/palveluhakemisto/

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.