Päivän kala-ateria voi olla myös aamiainen

Kalaa katetaan usein lounaalle tai päivälliselle, mutta kalaa voi nauttia myös aamulla! Kalaa tulisi syödä vähintään kaksi kertaa viikossa, mutta se ei tarkoita, että kalaa täytyisi syödä pääruokana. Kalaruoan maailmasta löytyy monia herkullisia reseptejä, jotka sopivat hyvin aamiaiselle.

Leivän päällä

Oletko maistanut graavikalaa saaristolaisleivän kanssa? Jos et, olet jäänyt paljosta paitsi! Graavi- ja kylmäsavukalaa voi syödä aamiaisella leivän päällä leikkeleen tai juustoviipaleen tapaan. Voit myös valmistaa savukalasta ja tuorejuustosta herkullisen tahnan ja levittää sitä leivän päälle.

Munakkaassa

Kalamunakas on proteiinipitoinen aamiainen, jonka voimalla jaksaa ahertaa tai lomailla lounasaikaan saakka helposti! Kun valitset täytteeksi valmiiksi kypsennettyä kalaa kuten savu- tai loimulohta, ei aikaa mene sen kauemmin kuin tavallisenkaan munakkaan tekoon.

Suolaisten lettujen täytteenä

Lomalla ja viikonloppuna on aikaa panostaa aamiaiseen. Kun haluat todella herkutella, paista suolaisia lettuja ja täytä ne savukalamoussella. Ruokaisa herkku sopii myös brunssitarjottavaksi, jos uni maittaa aaimaisajan yli.

Reseptit

Mélanien pikalohirillette

Tämän reseptin loi TikTokista tuttu Mélanie Rezè (@melanie.reze). Tahna maistuu herkulliselta myös aamiaispöydässä leivän päällä!

170g cajunmaustettua loimutettua kirjolohta
2 rkl maustamatonta tuorejuustoa
1rkl tilliä
1/2 sitruunamehu
1tl piparjuuritahnaa
suolaa, mustapippuria

Murskaa kala haarukalla irtonaiseksi.

Sekoita kalan joukkoon loput raaka-aineet eli tuorejuusto, piparjuuri, sitruunamehu, tilli, suola ja pippuri

Sekoita kunnes tahnassa on rilletelle tyypillinen rakenne.

Nauti perinteiseen ranskalaiseen tapaan eli rapean patongin kanssa ja happamien cornichon-kurkkujen kera tai tillillä maustettujen ruisnappien kanssa.

Laita rillette lasipurkkiin ja ota helposti mukaan vaikka piknikille!

Vinkki! Kalaksi sopii mikä tahansa kypsä kala oman makusi mukaan. Kala voi olla savustettu, loimutettu, höyrytetty tai muuten kypsennetty sekä maustettu miten itse haluat. Kalatahnan voi maustaa myös täysin oman maun mukaan. Voit lisätä esimerkiksi aurinkokuivattuja tomaatteja, eri yrttejä, kapriksia, maustettua tuorejuustoa…

Savusilakkamunakas

4 munaa
¾ dl maitoa
¾ dl parmesaaniraastetta
½ dl basilikaa
¼ tl mustapippuria
ripaus suolaa
2 dl savusilakkaa perattuna
rasvaa paistamiseen

Vatkaa kulhossa munat ja maito. Lisää joukkoon juustoraaste, basilikasilppu sekä suola ja pippuri. Sekoita tasaiseksi.

Kuumenna rasva paistinpannussa ja kaada munakasseos pannuun. Kypsennä muutama minuutti miedolla lämmöllä kunnes munaseos on jähmettynyt mutta pinnaltaan kiiltävän kosteaa ja alapinnaltaan kauniisti ruskettunut.

Lisää munakkaan toiselle puolelle peratut savusilakat ja taita munakas kahtia. Tarjoa heti vihreän salaatin ja näkkileivän kera.

Savukalamousse

n. 200 g lämminsavustettua kalaa (esim. silakkaa, siikaa, kirjolohta)
120 g (1 prk) smetanaa (tai ranskankermaa)
3 rkl majoneesia
0,5 dl kevätsipulia
2 rkl kapriksenmarjoja
puolikkaan sitruunan mehu
2 rkl tuoretta tilliä
mustapippuria myllystä (hienoa merisuolaa)

Perkaa savukala ruodottomaksi. Valmista kastike sekoittamalla keskenään smetana, majoneesi, hienonnettu kevätsipuli, tilli ja kapriksenmarjat sekä mausteet. Lisää kala kastikkeen joukkoon ja sekoita. Mausta tarvittaessa suolalla. Anna moussen maustua jääkaapissa ennen tarjoilua.

Savukalamoussea voi tarjoilla suolaisten lettujen täytteenä sekä esimerkiksi levitteenä, uuniperunan täytteenä tai salaatin lisukkeena.

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google
Share on whatsapp
2020_ARI_banneri_468x100_120dpi

UUSIN LEHTI

Liity Facebook -ryhmään

Tilaa uutiskirje

Viikottainen kooste alan tärkeistä uutisista sähköpostiisi

Tulevat tapahtumat

Tuoreimmat uutiset

Hunajayhtyma_Verkkokauppa

http://aitoaruokaa.fi/palveluhakemisto/

Viimeisimmät uutiset

Lue uusin julkaisumme ilmaiseksi kirjautumalla

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.