Pikkukalanyhtö voittoon kala-alan innovaatiokilpailussa

Ruokateknologiayhtiö Hailia Nordic Oy on voittanut Pikkukalanyh-tuotteellaan Seafood Innovations -kilpailun innovatiivisten kalatuotteiden sarjan. Pikkukalanyhtö tarjoaa mahdollisuuden käyttää kotimaista villikalaa entistä monipuolisemmin ruokapalveluissa ja ravintoloissa.

Seafood Innovations -kilpailussa etsittiin kalan käyttöä lisääviä kumouksellisia tuote- ja teknologiainnovaatioita. Tuomaristo katsoi tuoteinnovaatiosarjan voittaneen Hailian Pikkukalanyhdön täyttävän kriteerit sen poistaessa erityisesti ruokapalveluiden ja ravintoloiden esteitä kotimaisen kalan käytölle. Tarvetta innovaatioille on, sillä Suomessa ostetusta kalasta vain noin 20 % on kotimaista.

Hailian toimitusjohtaja Michaela Lindström kertoo, että Pikkukalanyhdön tuotekehityksen lähtökohtana oli ratkoa yksi kerrallaan keittiön ammattilaisten kokemia hankaluuksia lisätä kotimaisen kalan osuutta ruokalistoilla. Lopputuloksena on vaivattomasti keittiöissä käytettävä ja monipuolisesti erilaisiin resepteihin sopiva lempeän makuinen raaka-aine, joka mahtuu tiukkoihinkin budjettiraameihin.

”Silakan käyttömahdollisuudet laajenevat merkittävästi, kun Pikkukalanyhtönä sitä voi käyttää suosikkiruoissa pizzoista, tortilloihin ja vaikka kookoscurryyn. Pikkukalanyhtö päivittää silakan nykypäivään”, Lindström kertoo.

Pikkukalanyhdöllä on puolellaan myös tänä vuonna päivittyneet ravitsemussuositukset, joissa terveellisyyden lisäksi painotetaan ilmastovaikutuksia. Myös kalaraaka-aineiden jäljitettävyys painaa ruokapalveluiden hankinnoissa yhä enemmän.

”Henkilökohtaisena tavoitteenani on syrjäyttää tonnikala ruokalistoilta”, Lindström kertoo innostuneena.

Innovatiivisella menetelmällä heikosti hyödynnetyt kalasaaliit ruokapöytään 

Pikkukalanyhtö on tulosta Hailian kehittämästä uudenlaisesta valmistusmenetelmästä, jolla pienetkin kalat saadaan valjastettua ruoantuotantoon. Silakkasaaliiden alle fileekokoisia kaloja ei tarvitse enää hylätä elintarvikekäytön ulkopuolelle toisarvoiseen käyttöön. Pikkukalanyhtö on Hailian ensimmäinen askel lisätessään luonnonvarojen järkevää käyttöä kalataloudessa. Yhtiö onkin jo uusien innovaatioiden parissa löytääkseen uusia käyttökohteita teknologialleen.

”Kysyntää teknologiallemme riittää, sillä heikosti hyödynnytetyt kalasaaliit eivät rajoitu vain silakkaan ja Suomeen”, Lindström kertoo.

Seafood Innovations -kilpailu järjestettiin osana Kotimaisen kalan edistämisohjelmaa. Sen toteutuksesta vastasi Pro Kala ry.

Hunajayhtyma_Verkkokauppa

https://aitoaruokaa.fi/palveluhakemisto/

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.