Poppamies parantaa maailmaa chilitaimi kerrallaan

Tamperelainen Poppamies valmistaa ja markkinoi aitoja maustamisen tuotteita – ja siinä sivussa muokkaa toimialaa hivenen vastuullisemmaksi.

Maustaminen on lähtökohtaisesti globaali toimiala, ja se asettaa omat haasteensa myös vastuullisuusmielessä, toteaa Poppamiehen tuotekehittäjä Marko Suksi.

– Erilaiset mausteet ja hedelmät vaativat omanlaiset ilmastot kasvaakseen ja menestyäkseen. Suomi ei valitettavasti ole ilmastoltaan paras paikka kasvattaa mausteita, vaan ne tuotetaan lähempänä päiväntasaajaa. Tästä on suora yhteys niin kuljetusten synnyttämiin ilmastorasitteisiin kuin paikallisiin työskentelyolosuhteisiin vaikuttamiseen.

Poppamies on koko toimintansa ajan lähtenyt siitä, että se ei hae ehdoin tahdoin halvimpia tuottajia yhteistyökumppaneikseen, vaan toimii ainoastaan sertifioitujen tahojen kanssa. Esimerkiksi chilien kasvatuksessa yhtiö on itse rakentanut oman hankintaketjunsa, alkutuotannosta lähtien.

Tuotantoketju
– Chilikastikkeissa pyrimme pitämään hankintaketjun mahdollisimman lyhyenä, toteaa toimitusjohtaja Caj Sjöman.

– Portugalissa meitä varten istutettiin tänä vuonna 37 000 chilitainta. Kasvatus tapahtuu mahdollisimman lähellä tehtaita, jotta raaka-aineen kuljettaminen tehtaalle olisi mahdollisimman tehokasta. Viljelmiltämme on vain parin sadan metrin matka tuotantolaitoksille.

Valvomalla itse tuotantoa Poppamies tietää koko ajan, mistä raaka-aineet tulevat. Samalla yritys pyrkii koko ajan vaikuttamaan myös siihen, miten asiat tehdään.

– Valitsemme kumppanimme pitkälti arvomaailmojen perusteella, Caj Sjöman toteaa.

– Tuotteiden laatu on luonnollisesti tärkeää, mutta esimerkiksi työntekijöistä ja työskentelyolosuhteista huolehtiminen ovat asioita, joita myös edellytämme. Yhteiset tekemisen periaatteet ovat tärkeitä. Edellytämme yhteistyökumppaneiltamme
sitoutumista samoihin kansainvälisiin standardeihin, mitä itse noudatamme. Esimerkkinä tästä on BSCI (Business Social Compliance Initiative), joka on YK lanseeraama aloite, ja jota Poppamies on omassa toiminnassaan sitoutunut noudattamaan.

Kuljetukset
Kun tuotanto on siellä missä raaka-aineetkin, niin tuotteiden saaminen Costa Rican tehtaalta Äänekosken Citymarketin maustehyllylle ja edelleen suomalaiseen ruokapöytään ei ole aivan helppoa. Huomion kiinnittäminen pieniinkin asioihin saa aikaan merkittäviä kerrannaisvaikutuksia.

– Seuraamme tarkasti niin rahdin kuin koko tekemisemme hiilijalanjälkeä, ja pyrimme minimoimaan sitä kaikin tavoin, Marko Suksi kertoo.

– Pyrimme hoitamaan kuljetukset mahdollisimman kevyellä tavalla, ja kompensoimme aiheuttamaamme ilmastorasitetta mm. istuttamalla Panaman sertifioidun metsäprojektin puitteissa Poppamies-puita.

– Muutos ei lähde kuin omasta itsestä ja siitä esimerkistä, jota näytämme muille,  Caj Sjöman korostaa.

Rahtiyhtiöiltä pyydetään laskelmat hiilijalanjäljestä. Se on yksi esimerkki eleestä, jonka tarkoitus on tehdä asioita oikeaan suuntaan – aina senhetkisen tietämyksen varassa.

Vaikuttaminen
Työolojen lisäksi Poppamies tekee käyttämilleen tuotantolaitoksille selväksi, miten se haluaisi esimerkiksi vaikuttaa niiden energiantuotantoon. Poppamies on itse valjastanut varastonsa lämmityksen maalämpöön, ja toimitilojen käyttämän sähkön tuotannossa hyödynnetään Tampereen sähkölaitokselta vuokrattuja aurinkopaneeleja.

– Muutos ei lähde kuin omasta itsestä ja siitä esimerkistä, jota näytämme muille, Caj Sjöman painottaa.

Päättäväinen ote on tuonut hienoja tuloksia. Costa Ricassa Poppamies on valmistuttanut mausteita hiilineutraalisti jo vuosikymmenen ajan. Tuotannosta huolehtii perheyritys, joka tunnetaan erittäin hyvin vastuullisesta toiminnastaan. Costa Rica sai valtiona erityistä tunnustusta YK:n ilmastokokouksessa 2019 toimistaan ilmaston suojelemiseksi. Tässäkin pienen maan esimerkki on tärkeä meille kaikille.

– Hankkimalla mausteita kehittyvistä maista voimme jälleen olla omalla pienellä toiminnalla tukemassa kehittymistä, Caj Sjöman muistuttaa.

– Tuotteiden laadun varmistamiseksi teemme tarkkaa valvontaa niin omasta kuin yhteistyökumppaneidenkin toimesta. Viimeisenä varmistuksena toimii Suomessa erittäin hyvin toimiva elintarvikevalvonta ja Tullin laboratoriotestit.

Aktiivinen ote
Poppamies suhtautuu vastuullisuuteen kokonaisvaltaisena kehityshankkeena; niihin asioihin, joita on mahdollisuus edistää, pyritään aktiivisesti vaikuttamaan. Myös tuoteturvallisuus- ja elintarviketurvallisuusasiat kuuluvat näihin, ja yritys onkin mukana ajamassa läpi ISO26000 -yhteiskuntavastuusertifiointia.

– Me näemme toimintamme vastuullisena äijäilynä, korostaa Marko Suksi.

– Alalla on yleisesti ottaen paljon tekemistä vastuullisuusasioden suhteen, me emme halua nyt emmekä tulevaisuudessa tuntea huonoa omatuntoa siitä, että emme olisi tehneet asian eteen voitavaamme.

Kannattava liiketoiminta on kuitenkin se, joka loppupeleissä mahdollistaa myös vastuullisuuteen panostamisen.

– Terve yritys pystyy huolehtimaan myös vastuullisuusasioista paremmin, Caj Sjöman painottaa.

– Emme mekään voi kuristaa itseämme näillä asioilla, vaan teemme sen, mihin liiketoiminnan ehdoilla pystymme. Tärkeää on tiedostaa, että pienilläkin teoilla voi olla suuri merkitys.

Muutokseen täytyy suhtautua intohimoisesti, omat mahdollisuudet ja vahvuudet tiedostaen. Poppamies tekee aitoja maustamisen tuotteita, joilla se toivoo olevan kuluttajille lisäarvoa. Siinä sivussa on tarkoitus rakentaa yritys, josta omat lapsetkin voisivat joskus olla ylpeitä.

https://www.poppamies.fi/

Teksti: Timo Mansikka-aho

Nosto: – Emme mekään voi kuristaa itseämme näillä asioilla, vaan teemme sen, mihin liiketoiminnan ehdoilla pystymme. Tärkeää on tiedostaa, että pienilläkin teoilla voi olla suuri merkitys.

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google
Share on whatsapp
2020_ARI_banneri_468x100_120dpi

UUSIN LEHTI

Liity Facebook -ryhmään

Tilaa uutiskirje

Viikottainen kooste alan tärkeistä uutisista sähköpostiisi

Tulevat tapahtumat

Tuoreimmat uutiset

http://aitoaruokaa.fi/palveluhakemisto/

Hunajayhtyma_Verkkokauppa

Viimeisimmät uutiset

Lue uusin julkaisumme ilmaiseksi kirjautumalla

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.