Porokylässä leivottu gluteenittomia jo kymmenen vuoden ajan

Yli puolet Porokylän Leipomon tuotekehityspanostuksista käytetään gluteenittomien tuotteiden kehittämiseen – gluteenittomien tuotteiden suosio kasvaa

Porokylän Leipomo Oy aloitti gluteenittomien tuotteiden valmistuksen 10 vuotta sitten. Tänä vuonna gluteenittomien tuotteiden osuus yhtiön liikevaihdosta nousee liki 10 miljoonaan euroon, eli noin 35 prosenttiin leipomon koko liikevaihdosta. Gluteenittomat tuotteet valmistetaan leipomon Kevätniemen-yksikössä. Valikoimaan kuuluu yli 50 erilaista gluteenitonta leipomotuotetta.

Porokylän Leipomossa gluteenittomien leivonnaisten tarina alkoi vuonna 2013. Tuolloin valmistui leipomon Nurmeksen-yksikön laajennus, eikä leipomon Lieksan-yksikköä tarvittu enää mm. ruisleipien valmistukseen. Yhtiön silloinen toimitusjohtaja Timo Väänänen oli visionääri päättäen muuttaa Lieksan yksikön gluteenittomaksi. Tavoitteeksi asetettiin miljoonan euron liikevaihto.

Alkuvaiheeseen liittyy tarina legendaarisesta leipuri Marjatta Partasesta:

– Lieksassa työskennelleellä leipuri Marjatalla oli vilja-allerginen tytär, jolle hän leipoi gluteenittomia tuotteita. Nämä reseptit Marjatta muovasi tuotantoon sopiviksi. Perusteellisen kiinteistön putsauksen jälkeen seitsemän työntekijän tiimi aloitti – heistäkin puolet oli osa-aikaisia, Porokylän Leipomon toimitusjohtaja Erik Kärki.

Kuudella tuotteella liikkeelle

Gluteenittomien tuotteiden valikoimaan kuului alussa kuusi tuotetta. Vaalea vuokaleipä Jyväleipä oli myydyin. Kahvileivistä suosituin oli Vaniljamuffinssi. Toki myös riisipiirakat kuuluivat valikoimaan.

Alussa uutterin leivontapäivä oli keskiviikko, jolloin valmistettiin tuhat pakettia gluteenittomia riisipiirakoita. Nyt päivässä valmistuu 15 000 piirakkapussillista piirakoita, joihin käytetään 3 360 litraa maitojuomaa ja 1 160 kg riisiä.

Kevätniemessä leivottavista yli 50 erilaisesta gluteenittomasta tuotteesta osa on sopimusvalmistusta. Vuonna 2022 Porokylän Leipomon tuotekehittäjät pokkasivat yhdessä Keskon edustajien kanssa Keliakialiiton Vuoden gluteeniton tuote -palkinnon Pirkan gluteenittomasta pitsataikinasta. Porokylän Leipomon oman brändin riisipiirakka valittiin Vuoden gluteenittomaksi tuotteeksi jo vuonna 2016.

Pääraaka-aineita olivat alkuun tattari, riisi, peruna ja maissi. Varsin pian puhdaskaura otettiin tuotantoon mukaan ja siitä on tullut tärkein gluteenittomien tuotteiden raaka-aine.  Puhdaskaura viljellään pääosin Oulun alueella. Suuri osa muista gluteenittomista raaka-aineista tulee leipomoon muista EU-maista. Maitotuotteet, liha ja kananmunat tulevat Suomesta.

Merkittäviä investointeja

– Gluteenittomissa tuotteissa on edelleen kasvupotentiaalia. Perinteisesti kysyntää ovat luoneet vilja-allergiset ja keliaakikot, mutta heitä suurempi osa väestöstä etsii vatsavaivoihinsa apua gluteenittomasta ruuasta. Osa kuluttajista myös haluaa vältellä gluteenia moninaisten ruokavaliotrendien myötä, toimitusjohtaja Kärki kertoo.

Kun Porokylän Leipomo aloitti gluteenittomien tuotteiden valmistuksen Kevätniemessä 2014, jo seuraavan vuoden kesällä yksikköön tehtiin kahden miljoonan euron investoinnit. Investoinnit jatkuivat myös vuonna 2016. Tuotteiden kova kysyntä lähinnä yllätti. Vain neljässä vuodessa gluteenittoman liiketoiminnan osuus kokonaisliikevaihdosta nousi kolmannekseen ja henkilöstömääräkin oli noussut neljäänkymmeneen.

Vuonna 2022 Kevätniemen leipomon ja leipomomyymälän yhteyteen valmistui moderni koeleipomo. Tuotekehitystiimissä on neljä henkilöä. Yhteistyötä tehdään myös kumppanien kanssa. Uutuustuotteita tuodaan kauppaan ainakin kolme kertaa vuodessa.

– Käytännössä gluteeniton leivonta nosti meidät Suomen kuudenneksi suurimmaksi leipomoksi, Kärki summaa.

Makua ruisleivonnan opein

Monen leipomotuotteen salaisuus piilee taikinan juuressa eli raskissa. Raskitus vaikuttaa niin makuun, rakenteeseen kuin säilyvyyteen. Pitkä kokemus ruisleivonnasta on luonut rukiin tapaista, syvempää makumaailmaan erityisesti tummiin gluteenittomiin leipiin. Porokylän Leipomon Tattarilimppua onkin usein kuvailtu parhaaksi korvikkeeksi ruisleivän ikävään.

Moni kotona gluteenitonta leivontaa kokeillut tietää, että gluteenittomat taikinat tuppaavat olemaan tarttuvia, lässähtäviä. Herkullista makua ei ole helppoa saada aikaan. Monelle kotileipurille Porokylän gluteenittomat tuotteet tuovatkin vaihtelua ja helpotusta kotileivonnan oheen. Kuluttajilta palautetta tulee paljon. Monen mielestä varsinkin kahvileivät ovat niin maukkaita, että harva osaisi tunnistaa niitä gluteenittomiksi.

Gluteenittomaan tuotevalikoimaan kuuluu riisipiirakoiden ja tummien leipien lisäksi sämpylöitä, limppuja, palaleipiä, lihapiirakoita, pullia, täytemuffinsseja ja kausituotteita. Suosituimpia Porokylän gluteenittomia tuotteita ovat Tattarilimppu, Teff Jälkkäri ja Kaurajälkkäri. Myös kuluvan vuoden alussa lanseerattu Voisilmäpullapitko on kiilannut monen lempituotteeksi. Gluteenittomien leipomotuotteiden valmistajista Porokylän Leipomon tuotteita ostetaan toiseksi eniten Suomessa* ja tähtäimessä on 1. sija.

Faktalaatikko

* NielsenIQ Homescan, koko Suomi, gluteenittomat leipomotuotteet, ostot arvossa, 52 viikkoa päättyen 8.10.2023
Copyright © NielsenIQ, viite 05399784, 12.4.2024

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Erik Kärki, 050 358 8228, erik.karki@porokylanleipomo.fi

Viestintä- ja vastuullisuuspäällikkö Laura Hyvärinen, 050 4098 122, laura.hyvarinen@porokylanleipomo.fi

Hunajayhtyma_Verkkokauppa

https://aitoaruokaa.fi/palveluhakemisto/

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.