Raikas raparperi maustaa makeat ja suolaiset herkut

Runsassatoinen ja mehevä raparperi on mainio kala- ja liharuokien kaveri.

Kotimaisen raparperin satokausi alkaa aikaisin ja jatkuu koko kesän ajan. Elintarvike- ja yritysasiantuntija Mirja Pummila Keski-Suomen maa- ja kotitalousnaisista kehottaa hyödyntämään raparperia makeiden ruokien lisäksi myös suolaisten herkkujen valmistuksessa.

”Raparperi sopii grilliruokien kylkeen ja taipuu herkulliseksi chutneyksi. Sen hapokkuutta voi myös hyödyntää kalaruokien valmistuksessa. Raparperi kypsyttää graavi- tai cheviche-tyylistä kalaa sitruunan tapaan.”

Raparperiin maustamiseen sopivat erityisesti inkivääri, kaneli, kardemumma ja tähtianis. Kirpeää makua voi myös pehmentää hunajalla, siirapilla tai sokerilla. Raparperia kannattaa yhdistää kevään ja alkukesän luonnonkasveihin.

”Raparperista ja nuorista koivunlehdistä syntyy mahtavan raikas sima. Raparperi sopii myös villiyrttisalaatteihin.”

Pummila kehottaa käyttämään alkukauden nuoria varsia sellaisenaan. Myöhemmin kesällä kasvavat paksut varret voi pehmittää esimerkiksi mikrossa. Raparperia voi myös säilöä. Nopein tapa on pakastaminen.

”Sentin, parin viipaleiksi leikatut kevyesti sokeroidut palat kannattaa pakastaa litteiksi muotoilluissa pakastepusseissa, jolloin pakastaminen tapahtuu mahdollisimman nopeasti”,  Pummila vinkkaa.

HYVÄ TIETÄÄ

  • Säilytä raparperin varret kylmässä + 2–5 asteessa. Käytä varret alle viikon sisällä.
  • Pakasta ylimääräiset varret parin sentin viipaleina tai soseeksi keitettynä.
  • Raperihillo ja -hilloke ovat hyviä pelkästään raparperista valmistettuina tai yhdessä mansikoiden kanssa. Höyrymehuun raparperin kaveriksi sopii mansikka tai omena.
  • Raparperi on hyvä kaliumin lähde, ja siitä saa myös C-vitamiinia ja kuitua. Raparperin kirpeyden syypää, oksaalihappo, sitoo elimistöstä kalsiumia, joten sen kanssa olisi hyvä syödä aina jotakin maitotuotetta.

Lisätietoja

Keski-Suomen maa- ja kotitalousnaiset
elintarvike- ja yritysasiantuntija Mirja Pummila
p. 0400 932 054
mirja.pummila@maajakotitalousnaiset.fi

RUOKAOHJEET

Raparperi-vuohenjuustosalaatti
2-4 annosta

4-5 raparperinvartta
50 g saksanpähkinöitä
2 rkl hunajaa
2 rkl rypsiöljyä
2 rkl vaaleaa balsamietikkaa
0,25 tl suolaa
0,25 tl rouhittua mustapippuria
pieni (n. 100 g) salaattifenkoli
50 g rucolaa (tai vuohenputkea/muita villiyrttejä)
1 ruukkusalaatti
100 g vuohenjuustoa tai salaattijuustoa

  1. Leikkaa raparperit noin kolmen sentin pituisiksi paloiksi.
  2. Paahda pähkinät kuivalla paistinpannulla kauniin ruskeiksi ja kumoa lautaselle jäähtymään. Laita samalle pannulle raparperinpalat ja lisää hunaja. Kuumenna hiljalleen, kunnes raparperi alkaa pehmetä, mutta pysyy vielä koossa. Anna jäähtyä.
  3. Mittaa laakeaan kulhoon öljy, balsamietikka, suola ja pippuri. Sekoita.
  4. Leikkaa salaattifenkoli ohuiksi suikaleiksi. Huuhtele rucola ja salaatti tarvittaessa ja revi salaattia pienemmäksi.
  5. Laita fenkoli, salaatti ja rucola kulhoon öljykastikkeen päälle ja sekoita nostellen, jotta ainekset kostuvat. 6. Lisää salaatin päälle raparperi, pähkinät ja murusteltu vuohenjuusto tai salaattijuustokuutiot. Tarjoa heti.

Paistettua kalaa ja raparperia
4 annosta

n. 600 g vaaleaa kalaa fileinä (esim. siikaa tai kuhaa)
4-5 raparperinvartta
2 tl fariinisokeria
2-3 rkl vettä
1 dl ruisjauhoa
1 tl suolaa
0,25 tl rouhittua mustapippuria
2 rkl öljyä
1-2 rosmariininoksaa
1-2 rkl kapriksia
0,5-1 rkl sherryetikka tai omenaviinietikkaa

  1. Leikkaa raparperit suupalan kokoisiksi ja laita sokerin sekä veden kanssa kattilaan. Kuumenna, kunnes raparperi pehmenee. Nosta pois liedeltä.
  2. Sekoita jauhot, suola ja pippuri. Kääntele kalafileet jauhoseoksessa.
  3. Kuumenna öljy tilavalla pannulla ja laita kalat nahkapuoli alaspäin pannulle. Lisää rosmariini ja paista muutama minuutti. Käännä fileet. Lusikoi raparperi ilman lientä pannulle ja ripottele sekaan kaprikset. Mausta etikalla. Paista, kunnes kalafileet ovat kypsiä.
  4. Valuta lopuksi raparperien liemi kalojen ja raparperin päälle. Tarjoa heti keitettyjen perunoiden kanssa.

Raikas koivunlehti-raparperisima

1 l nuoria koivunlehtiä
3-4 raparperinvartta
2 dl fariininsokeria
2 dl sokeria
4 l vettä
1/5 teelusikallista kuivahiivaa tai herneen kokoinen nokare tuorehiivaa
rusinoita

  1. Huuhdo koivunlehdet nopeasti ja valuta vesi pois. Voit halutessasi silputa lehtiä hieman.
  2. Leikkaa raparperit paloiksi ja laita koivunlehtien kanssa isoon kattilaan tai kuumaa vettä kestävään ämpäriin. Lisää sokerit.
  3. Kuumenna osa vedestä kiehuvaksi ja kaada ainesten päälle. Lisää loppu vesi, kun sokerit ovat sulaneet. Varmista, että seos on kädenlämpöistä ja lisää hiiva.
  4. Anna juoman seistä vuorokauden ajan huoneenlämmössä, siivilöi ja pullota. Tipauta joka pulloon halutessasi yksi rusina. Nosta juomat jääkaappiin, ja anna käydä kylmässä 2-3 vuorokautta. Kun rusina on pulleana kohonnut juoman pintaan, juoma on valmista nautittavaksi.

Kuva: Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry / Kati Laszka.

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google
Share on whatsapp
2020_ARI_banneri_468x100_120dpi

UUSIN LEHTI

Tilaa uutiskirje

Viikottainen kooste alan tärkeistä uutisista sähköpostiisi

Tulevat tapahtumat

Tuoreimmat uutiset

Hunajayhtyma_Verkkokauppa

http://aitoaruokaa.fi/palveluhakemisto/

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.