RUOKAMESSUT ETSII SUOMEN PARASTA AIRFRYER-KOKKIA VERKKOKAUPPA.COMIN JA VALION KANSSA

SUOMEN ENSIMMÄINEN AIRFRYER SM-KISA JÄRJESTETÄÄN 20. HUHTIKUUTA
HELSINGISSÄ PIDETTÄVILLÄ RUOKAMESSUILLA. HAKU KISAAN ON NYT AVOINNA,
JA FINALISTEJA TULEVAT ARVIOIMAAN TÄHTIKEITTIÖMESTARI KIM MIKKOLAN
LISÄKSI VERKKOKAUPPA.COMIN SEKÄ VALION ASIANTUNTIJAT.

Rytinällä suomalaisten keittiöihin ilmestyneet airfryerit
kypsentävät ruoan nimensä mukaisesti kuumalla ilmalla. Perinteisistä
uuneista poiketen kisassa käytettävät kompaktit kodinkoneet eivät
vaadi esilämmitystä, ja ovat näin helppo ja aikaa sekä sähköä
säästävä tapa laittaa ruokaa.

Täysin uudesta keksinnöstä ei ole kysymys, sillä ensimmäiset
airfryerit saapuivat markkinoille jo lähes 15 vuotta sitten.
Jättihitiksi pöhöttimet ovat nousseet kuitenkin vasta viime vuosien
aikana.

”Kyseessä ei ole vain ohimenevä trendi, vaan airfryereista on
kasvanut pysyvä osa suomalaisten keittiöitä ja arkea mikroaaltouunien
tavoin. Airfryerilla kokatessa annoksiin ei tarvitse lisätä
ylimääräistä rasvaa, ja monien mielestä niillä valmistettu ruoka
yksinkertaisesti maistuu paremmalle”, Verkkokauppa.comin
valikoimapäällikkö Joonas Heiniö avaa.

Airfryereita myytiin Suomessa pelkästään vuoden 2023 aikana lähes
140 000 kappaletta.

”Olemme jälleenmyyjänä mielenkiinnolla mukana selvittämässä,
kuka näistä sadoista tuhansista suomalaisista on ottanut
kiertoilmakypsennyksen pyörteet parhaiten hyppysiinsä”, Heiniö
jatkaa.

 

OLETKO SINÄ SUOMEN PARAS AIRFRYER-KOKKAAJA? NÄYTÄ TAITOSI JA HURMAA
TUOMARIT RESEPTILLÄSI

Mukaan kilpailuun voi hakea kuka tahansa lyhyellä hakuvideolla. Haku
on avoinna 22. maaliskuuta saakka, ja finaaliin valitaan kuuden
semifinalistin joukosta kolme kovinta pöhöttäjää.

”Koska keskustelu ja buumi airfryerien ympärillä on pysynyt
vuodesta toiseen kuumana, on SM-kilpailun järjestäminen uusilla
Ruokamessuilla luonnollinen tapa nostaa nyt myös
kuumailmakypsentäminen kotikeittiöistä ammattitasolle”, kommentoi
messujen konseptivastaava Nina Harlin.

SM-kisan voittaja vie kotiin ainutlaatuisen tittelin lisäksi 1000
euron arvoisen lahjakortin Verkkokauppa.comiin.

”Kyseessä on ennennäkemätön ja leikkisä kilpailu, jossa haemme
erinomaisten ruoanlaittotaitojen lisäksi mahtavaa persoonaa sekä
omintakeista reseptiä”, Harlin summaa.

 

SUURENNUSLASIN ALLA TEKNIIKKA SEKÄ KEKSELIÄS RAAKA-AINEIDEN KÄYTTÖ

Itse kisasuorituksen tyyli on vapaa, mutta airfryeria tulee käyttää
annoksen tai sen osan valmistuksessa.

”Kilpailijoilla on käytettävissään itse valikoitujen
raaka-aineiden lisäksi valikoima mausteita sekä Valion tarjoamia
ruoanvalmistuksen perustuotteita kermoista erilaisiin juustoihin”,
kertoo Valion Communications Manager Aino Laakso.

Kilpailu käydään liveyleisön edessä näytöskeittiössä, ja
finaalissa kunkin kilpailijan tulee valmistaa annetun ajan sisällä
yksi lämmin alku-, pää- tai jälkiruoka.

”Annoksia tullaan arvioimaan ulkonäön, maun ja luovuuden
perusteella, ja saamme toivottavasti kisan myötä mahtavia reseptejä
ja ruoanlaittoniksejä jaettavaksi myöhemmin myös koko Suomelle”,
Laakso innoitsee.

 

 LUE LISÄÄ JA HAE MUKAAN!

 

TUOMARISTO:
Kim Mikkola, ravintoloitsija
Lauri Kutila, Head of Brand and Communications, Verkkokauppa.com
Aino Laakso, Communications Manager, Valio

https://aitoaruokaa.fi/palveluhakemisto/

Hunajayhtyma_Verkkokauppa

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.