Satokausi aluillaan – Kotimaisten mansikoiden varhaissato kypsynyt

Viileästä keväästä huolimatta kotimaisen mansikan satokausi on aluillaan, ja mansikoita saadaan heti alkavan kesän kunniaksi. Loppuviikon lämpimät päivät jouduttavat mansikoiden kypsymistä entisestään. Kotimaisten mansikoiden varhainen sato poimitaan kasvutunneleista. Avomaalla kasvustot kukkivat parhaillaan.

Miten tämä on mahdollista?

Mansikan kotimainen satokausi on pidentynyt merkittävästi, kun viljelijät ovat ottaneet käyttöön uusia viljelytekniikoita, joiden avulla mansikkaa voidaan tuottaa loppukeväästä alkusyksyyn. Kasvutunneleissa on nähtävissä, miten aurinko ja lämpö käytännössä kypsyttävät marjoja. Lämmittämättömissä kasvutunneleissa lämpösummaa kertyy nopeasti, kun lämpötila on ulkoilmaa korkeampi, eivätkä tuulet ja sateet haittaa.

Kasvutunnelit ovat uusi innovaatio Suomen maataloudessa

Ensimmäiset kasvutunnelit rakennettiin Suomessa 2000-luvun alkuvuosina. Nyt niissä viljellään mansikkaa jo 44 hehtaarin alalla. Monissa Euroopan maissa kasvutunneleissa tuotetaan valtaosa maan mansikkasadosta. Kasvutunnelit ovat tulleet Suomeen Euroopan esimerkin mukaisesti.

Parhaimmillaan samassa kasvutunnelissa voidaan tuottaa kaksi satoa tai viljellä niin sanottuja jatkuvasatoisia lajikkeita. Tarkalla ajoituksella yhdessä avomaan mansikan kanssa satoa voidaan poimia koko kesän, toukokuun lopulta pitkälle syyskuuhun. Suomessa pitkän päivän olosuhteissa mansikoista tulee erityisen aromikkaita ja makeita. Luvassa on siis makoisa mansikkakesä.

Lisätietoja:

www.marjat.fi

Asiantuntija Tomi Pousi, Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto,

Puh. nro 040 552 2717

Toiminnanjohtaja Miika Ilomäki, Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto,

Puh. nro 040 828 2017

 Puheenjohtaja Tarja Matomäki, Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto,

Puh. nro 040 755 2850

Kuva: Flair -lajikkeen mansikat kypsyvät Alanteen Tilalla Paimiossa. Kuvaaja: Vilma Saarinen

Hunajayhtyma_Verkkokauppa

https://aitoaruokaa.fi/palveluhakemisto/

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.