Suomalaiset valitsivat: Elovena toista vuotta peräkkäin Suomen vastuullisin brändi!

Kuluttajat ovat jälleen kerran valinneet Elovenan® Suomen vastuullisimmaksi brändiksi Sustainable Brand Index -listauksen mukaan. Tutkimus kartoittaa suomalaisten mielikuvia brändien vastuullisuudesta.

Elovenan vastuullisuusteot ovat osa Raisio-konsernin pitkäjänteistä vastuullisuustyötä. Raision vastuullisuuteen keskittyvässä Hyvän Ruuan ohjelmassa huomioidaan ihmisten terveys, tuotannon ympäristövaikutukset sekä tarkastellaan tuotteidemme vastuullisuutta koko arvoketjussa, alkutuotannosta tehtaan kautta kuluttajien ruokapöytiin.

Sustainable Brand Index -mittaus ei ota suoraan kantaa brändien tosiasialliseen vastuullisuuteen – tutkimus selvittääkin suomalaisten mielikuvia brändien vastuullisuudesta.

”Elovena-brändille vastuullisuus merkitsee erityisesti sitä, että Elovena-tuotteen voi aina valita hyvillä mielin ja luottaa sen olevan hyvä valinta. Meille brändin parissa työskenteleville menestyminen tutkimuksessa kertoo, että ihmisillä on valtavat odotukset Elovena-brändin vastuullisuutta kohtaan. Tämä inspiroi meitä jatkamaan työtämme kotimaisen, kestävän ruokaketjun edistämiseksi ihan joka päivä”, kuvailee Elovena & local heroes -markkinointipäällikkö Mervi Nieminen.

 

Suomalaista kauraa vastuullisesti, vuosikymmenten kokemuksella

Elovena-tuotteiden ytimessä on terveellinen ja hyvänmakuinen kaura, jonka hankimme suoraan lounaissuomalaisilta ja pirkanmaalaisilta sopimusmaatiloilta. Olemme tehneet tiivistä yhteistyötä viljelijöiden kanssa yli 80 vuotta ja monet tilat ovat olleet sopimusviljelijöitämme jo usean sukupolven ajan. Vastuullisuustavoitteisiimme kuuluu kestävän viljelyn edistäminen, jonka avulla vaikutamme aktiivisesti raaka-aineittemme hiilijalanjäljen kartoittamiseen ja ympäristövaikutusten pienentämiseen.

Tuotannossa ympäristöteot ovat myös meille arkea. Kaikki tehtaamme ovat toimineet hiilineutraalilla energialla joulukuusta 2023 alkaen. Vuonna 2022 aloitimme myös Raision epäsuorien hiilidioksidipäästöjen laskennan (Scope 3) ja työn arvoketjun päästöjen vähentämiseksi.

Tuotevalikoimassamme olemme vastanneet vastuullisten ja terveellisten kasvipohjaisten tuotteiden kasvavaan kysyntään tuomalla kauppoihin Raision tehtaallamme valmistettuja kaurauutuuksia. Elovena-kaurajuomat, -kauragurtit, -vanukkaat ja -välipalajuomat kannustavat terveydelle ja ympäristölle hyvää tekevään kasvipohjaiseen syömiseen. Kaikki Elovena-tuotepakkaukset ovat kierrätettäviä.

 

Lisätietoja:

Mervi Nieminen
Head of Elovena & Local Heroes Marketing
Raisio-konserni
+358 40 064 1976, mervi.nieminen@raisio.com

Saara Kurkilahti
ESG Manager
Raisio-konserni
+358 40 538 6880, saara.kurkilahti@raisio.com

2020_ARI_banneri_468x100_120dpi

UUSIN LEHTI

Liity Facebook -ryhmään

Tilaa uutiskirje

Viikottainen kooste alan tärkeistä uutisista sähköpostiisi

Tulevat tapahtumat

https://aitoaruokaa.fi/palveluhakemisto/

Hunajayhtyma_Verkkokauppa

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.