Tee itse graavikalaa

Pikkujoulukausi lähestyy ja graavikala kuuluu monen mielestä tämän ajan juhla- ja miksei arkiruokapöytäänkin. Itse tehty graavikala tekee vaikutuksen, vaikka valmistus on todella helppoa ja käy kuin itsestään.

Graavaaminen eli tuoresuolaus on tapa raakakypsyttää kalaa. Muita raakakypsytystapoja ovat esimerkiksi hapolla kypsentäminen, jota käytetään cevicheä valmistaessa. Kun kala graavataan, se ikään kuin haudataan suolaan: ruotsin sana grav tarkoittaa hautaa, ja siitä tulee graavikalan nimikin. Muuta ei oikeastaan tarvitsekaan tehdä – suolattu kala nostetaan jääkaappiin, ja graavattavan fileen koosta riippuen graavikala on valmis herkuteltavaksi yleensä seuraavana päivänä!

Parhaimpia kaloja graavattavaksi ovat lohi, kirjolohi ja siika. Ruokavirasto suosittelee, että ennen graavaamista kala pakastetaan. Ohjeistus on, että kalan tulee olla vähintään yhden vuorokauden -20 asteessa tai neljä vuorokautta -18 asteessa. Suomessa kasvatettua kirjolohta tai Norjassa kasvatettua lohta ei tarvitse pakastaa.

Käytä ruodotonta filettä ja karkeaa merisuolaa. Vältä jodioidun suolan käyttämistä, sillä se voi jättää kalaan kitkerän sivumaun. Peitä kalafileen pinta tasaisesti suolalla, jotta se graavautuu tasaisesti. Ennen suolausta voit sirotella kalan pinnalle hieman sokeria: se tekee mausta pehmeämmän.

Graavikalaa voi maustaa eri tavoin. Kokeilunhaluiset voivat testata vaikkapa mustikkagraavausta, jossa suolakerroksen päälle lisätään mustikoita makua sekä näyttävää väriä antamaan. Myös gini ja katajanmarjat ovat suosittu lisä graavikalalle.

Kääri suolattu kala esimerkiksi tuorekelmuun tai tiukasti ja ilmatiiviisti leivinpaperiin ja nosta jääkaappiin valmistumaan. Paksun lohifileen graavaus voi kestää kaksi vuorokautta, mutta yleensä noin vuorokausi riittää, pienehköt siikafileet graavautuvat sitäkin nopeammin. Paketin voi kääntää kerran, kaksi graavautumisen aikana, jotta kala suolaantuu tasaisesti. Graavaamisen jälkeen pyyhi suola kalan päältä pois. Graavikala ei säily kovin pitkään, joten syö se muutaman päivän sisällä valmistamisesta.

Maustamisen voi tehdä myös varsinaisen graavaamisen jälkeen, samoin kuin valmiiksi graavattuakin kalaa voi maustaa oman maun mukaan. Tilli, rosepippuri, sitruuna tai vaikkapa fenkolinsiemenet nostavat makuelämyksen uudelle tasolle!

2020_ARI_banneri_468x100_120dpi

UUSIN LEHTI

Liity Facebook -ryhmään

Tilaa uutiskirje

Viikottainen kooste alan tärkeistä uutisista sähköpostiisi

Tulevat tapahtumat

Hunajayhtyma_Verkkokauppa

https://aitoaruokaa.fi/palveluhakemisto/

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.