Varhaisperuna on alkukesän ykkösherkku

Varhaisperuna on parasta, mitä alkukesästä voi tarjota. Varhaisperunalla on myös oma juhlapäivänsä kesäkuun 15. päivä, ja silloin lisukkeesta muodostuu pöydän päätähti! Tiesitkö, että 70 prosenttia Suomen varhaisperunoista viljellään Varsinais-Suomessa?

Varhaisperuna on herkku, jota on odotettu koko pitkän talven ajan. Se on monelle erottamaton osa kesää, ja se yhdistää ystävät ja perheet yhteen saman pöydän ääreen.

Ensimmäiset avomaan varhaisperunat ovat kaikki Varsinais-Suomen alueella viljeltyjä. Touko-kesäkuussa perunat matkaavat lautaselle mm. Houtskarista, Nauvosta, Rymättylästä, Merimaskusta ja Kemiöstä. Varsinais-Suomessa tuotetaan yli 70 prosenttia katteenalaisesta varhaisperunasta, jota viljellään yhteensä 700–800 hehtaaria.

–Ensimmäiset varhaisperunat on saatu ylös jo viime viikolla, ja jatkossa nostomäärät kasvavat, kertoo Terhi Löfstedt, MTK Varsinais-Suomen aluepäällikkö.

Tänä vuonna varhaisimmat perunat päästiin istuttamaan kutakuinkin normaaliin aikaan maalis-huhtikuun vaihteessa, mutta haasteita on riittänyt. Toukokuun helteiset päivät ja luonnonsateiden puute ovat edellyttäneet tiloilta jatkuvaa kastelua.

Löfstedt kertoo, että peruna ei pidä kovin kuumasta säästä eikä kuivuudesta, joten tällä hetkellä odotetaan luonnonsateita, mutta samalla varmistetaan sadetuksilla keskikesän satoa.

–Juhannuksen satomääriä on mahdoton ennakoida vielä, mutta varmaa on, että perunaa tulee täksikin juhannukseksi! Kausi ei enää niin sanotusti katkea, vaan määrät kasvat tasaisesti, Löfstedt kertoo.

 

Varhaisperunapäivää vietetään 15.6.

Kotimainen varhaisperuna on saanut oman kansallisen teemapäivän. Kansallista varhaisperunapäivää vietetään lauantaina 15.6. nyt toista kertaa. Silloin lisuke ottaa pääroolin, ja on pöydän tähti.

Varhaisperunapäivä on ideoitu MTK:n, Turun kaupungin, Visit Naantalin, Visit Paraisten, YritysSalon ja Turun Ydinkeskustayhdistyksen yhteistyönä. Päivän tavoitteena on nostaa kotimaisen varhaisperunan arvostusta ja innostaa suomalaiset nauttimaan varhaisperunaa. Varhaisperunapäivää voidaan jatkossa viettää joka vuosi muun muassa kaupoissa, toreilla ja ravintoloissa.

Turkulaisen ravintola Göranin keittiömestari ja MasterChef Suomi: Professionals -kisan voittaja Aleksi Lukka on luonut kaksi herkullista reseptiä varhaisperunan ympärille.

–Nämä reseptit ovat omiaan kesäjuhliin tai perheen kanssa nautittavaksi. Ne ovat helppo valmistaa ja ne ovat äärimmäisen maukkaita, Lukka kertoo.
Alkuruoaksi perheelle tai ystäväseurueelle voi valmistaa grillattua varhaisperunaa sillin ja raparperikastikkeen kera, pääruoaksi kesäpöytään valmistuu varhaisperunoita ja paistettua siikaa.

Lukka tunnustautuu varhaisperunoiden faniksi.
–Varhaisperuna on äärimmäisen rakastettu raaka-aine: kauan odotettu ja täysin omalaatuinen. Se kertoo myös tämän raaka-aineen laadusta jotain, että ihmiset pakastavat kypsennettyjä varhaisperunoita joulupöytää varten, Lukka naurahtaa.

Lisätietoa varhaisperunapäivästä
Katso, mitä Aleksi Lukka kokkaa varhaisperunasta
Aleksin reseptit löydät tiedotteen lopusta.

Varhaisperunapäivä on saanut myös nimikkobiisin, kun Lumottu Apina -yhtye on julkaissut kappaleen nimeltä Puntti tilliä. Kappale on saanut innoituksensa varhaisperunoista!
Pääset kuuntelemaan kappaleen ja katsomaan siitä tehdyn musiikkivideon täällä

 

Varhaisperunaan liittyviä tapahtumia Varsinais-Suomessa:

Neitsytperunafestivaali

Aika: 14.-15.6.2024 klo 12–20
Paikka: Panimoravintola Koulun sisäpiha, Eerikinkatu 18 20100 Turku

Myynnissä maisteluannoksia viideltä eri ravintolalta: Panimoravintola Koulu, Nomad Food and Wine, Turun Keittiömestarit, Xoco´s ja Kustavin Kipinä. Tapahtuman oma Houseband, Sohon Torvet, viihdyttävät molempina päivinä klo 17–18 ja 19–20.
Myynnissä saariston ainutlaatuista herkkua, aamulla nostettua varhaisperunaa.
Tapahtumaan vapaa pääsy.
Lisätiedot: https://www.facebook.com/neitsytperunafestivaali

 

Nauvon varhaisperunafestivaali “De Vita Päron”
Nypotatisfestivalen i Nagu

Aika: lauantaina 15.6. klo 10–14
Paikka: Nauvon Eteläsatama Södra Hamnen i Nagu

Varhaisperunapäivän ohjelmalliset markkinat Nauvon torilla. Ohjelmassa mm. Ylistyslaulu varhaisperunanviljelijöille, Nauvon perunaknöölin julistus, kirjailija Henrika Andersson esittelee uutta kirjaansa, paikalliset kyvyt esiintyvät, ja musiikista vastaa Sointuseitsikko. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Lisätiedot: https://www.multiculti.fi/?lang=fi

 

Silli ja uussi peruni Röölässä

Aika: 8.6.2024 klo 10–16
Paikka: Rööläntie 405, 21150 Röölä

Silli ja uussi peruni Röölän kylässä avaa Suomen silli-ja perunakesän! Tapahtumassa jaetaan ilmaista silliä ja uutta perunaa niin kauan kuin riittää.
Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Lisätiedot: Silli ja uussi peruni



Aleksi Lukan reseptit:

Grillattua varhaisperunaa, silliä ja raparperikastiketta
(neljälle)

 

Grillattua varhaisperunaa
300 g kypsiä varhaisperunoita
tilkka rypsiöljyä
suolaa

Raparpericoncasse-kastike
1 raparperinvarsi (150 g)
½ salottisipuli
1 valkosipulinkynsi
1,25 dl rypsiöljyä
1½ rkl sokeria
1 tl suolaa
2 rkl valkoviinietikkaa

 

Silli
2 matjessillifileetä

 

Koristeeksi
tilliä

Valmista ensin kastike. Leikkaa raparperinvarsi ja sipulit todella hienoksi. Laita silputut ainekset kattilaan öljyn, suolan ja sokerin kanssa. Kuullota kypsäksi miedolla lämmöllä. Lisää valkoviinietikka lopuksi.
Laita kypsät varhaisperunat kulhoon, kaada päälle tilkka rypsiöljyä ja mausta suolalla. Grillaa perunoihin hyvä väri. Leikkaa ne paksuiksi viipaleiksi.
Leikkaa sillifileet paloiksi. Kokoa annos laittamalla lautasille ensin perunaviipaleet, sitten sillipalat ja viimeistele annos raparpericoncassella, koristele tillillä.

 

Varhaisperunoita ja paistettua siikaa
neljälle

 

Siika
2 isoa siikafileetä
suolaa

 

Tilligremolata
1 puntti tilliä
2 dl rypsiöljyä
1
½ tl suolaa
1 sitruunan mehu

 

Varhaisperunat
800 g pestyä varhaisperunaa
runsaasti suolattu vesi
(tillinvarsia)

 

Tillinsiemenrouhe
2 rkl tillinsiemeniä
4 rkl pistaasipähkinöitä
tilkka rypsiöljyä
hyppysellinen suolaa

 

Kalakerma
1 salottisipuli
3 dl valkoviiniä
5 dl kalalientä
200 g voita
180 g smetanaa
suola
sitruunamehua

 

Laita pestyt perunat kattilaan. Lisää vettä niin, että perunat peittyvät. Lisää veteen runsaasti suolaa ja keitä perunoita 15–20 minuuttia. Valuta vedet pois ja anna perunoiden vetäytyä kannen alla kymmenisen minuuttia.
Suolaa siika kevyellä pintasuolalla.
Leikkaa tilligremolata-kastiketta varten tilli hienoksi ja lisää tehosekoittimeen. Mittaa sekoittimen kulhoon loput kastikkeen ainekset ja käytä konetta pari minuuttia. Kaada valmis kastike tarjoiluastiaan.
Valmista kalakerma. Leikkaa kuorittu salottisipuli kuutioksi. Laita se kattilaan valkoviinin kanssa. Keitä kasaan, kunnes jäljellä vain pieni siirapinomainen neste. Lisää joukkoon kalaliemi ja keitä kasaan noin 15 minuuttia. Lisää kulhoon ja voi sekä smetana ja emulgoi ne kastikkeen joukkoon sauvasekoittimella voimakkaasti vatkaten. Mausta kastike suolalla ja sitruunamehulla.
Tee tillinsiemenrouhe. Rouhi pistaasipähkinöitä ronskisti veitsellä, lisää tillinsiemenet ja suola sekä öljy ja paahda seos pannulla nopeasti.
Kuumenna pannu, jossa on rypsiöljyä, kuumaksi. Lisää siikafileet nahka pannua vasten. Paista noin kaksi minuuttia ja lisää voi. Laske hellan lämpöä ja odota voin vaahtoutumista. Kun voi on ruskistunut ja vaahtoaa, voit kypsentää kalapalat loppuun lusikoimalla kuumaa rasvaa kalan lihapuolelle. Kalaa ei tarvitse kääntää.
Sekoita kypsät varhaisperunat kulhossa gremolatan kanssa. Lisää lautaselle. Lisää perunan päälle tillinsiemenrouhetta runsain ottein. Laita kala perunoiden päälle ja viimeistele annos kalakermalla.

 

Kuvat: Hannu Aaltonen/Turun kaupunki

2020_ARI_banneri_468x100_120dpi

UUSIN LEHTI

Liity Facebook -ryhmään

Tilaa uutiskirje

Viikottainen kooste alan tärkeistä uutisista sähköpostiisi

Tulevat tapahtumat

https://aitoaruokaa.fi/palveluhakemisto/

Hunajayhtyma_Verkkokauppa

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.