Vinkit kalan maustamiseen

Kalan mietoa ominaismakua on helppo korostaa mausteilla. Sitä tuo esille jo kevyt suolaus ja muutama mustapippurimyllyn rouhaus. Moniin eri makumaailmoihin sopivaa kalaa voi maustaa jokaisen mieltymyksiin sopivaksi, ja pienelläkin panostuksella kalaruoan saa nostettua aivan uudelle tasolle.

Sitruunamehun ja tillin yhdistelmä on varma valinta kalan kuin kalan maustamisessa. Tähän klassiseen komboon voi kuitenkin josksu kaivata vaihtelua. Kokeile vaihtaa sitruunamehu tilkkaan valkoviiniä ja tilli timjamiin! Yhdistelmä on hienostunut, ja sillä saa arkiruokaankin todella ylevän vivahteen.

Sitruuna ei muutenkaan ole ainut sitrushedelmä, joka sopii kalan kaveriksi. Lime, appelsiini ja veriappelsiini käyvät myös esimerkiksi uunilohen maustamiseen. Sitrushedelmistä voi mehun lisäksi käyttää maustamiseen niiden kuorta raastettuna. Pesethän hedelmät huolellisesti ennen kuoren käyttämistä ruoanlaitossa.

Ideoita maustamiseen löytää myös eri puolilta maailmaa. Oletko kokeillut kalaa thaimaalaisittain, perulaisittain tai kreikkalaisittain? Eri keittiöistä saa inspiraatiota ja vaihtelua, jos huomaat kokkaavasi kalan aina samalla tavalla. Valmiit maustekastikkeet ja -tahnat ovat syystäkin tunnettuja hittejä. Pesto, grillikastike, sriracha, teriyaki voivat tuoda oikotien onneen, kun maustamiseen ei ole aikaa tai et halua ostaa suurta määrää erilaisia mausteita ja yrttejä.

Kaipaatko enemmän haastetta? Kerää maustamiseen käytettävät yrtit itse! Luontomme on pullollaan erilaisia villiyrttejä, joilla saa kalaan uusia makuja. Jos vaikkapa mökki-illallisella tarjoat vieraillesi nokkosella, kuusenkerkillä tai siankärsämöllä maustetun aterian, se taatusti muistetaan.

2020_ARI_banneri_468x100_120dpi

UUSIN LEHTI

Liity Facebook -ryhmään

Tilaa uutiskirje

Viikottainen kooste alan tärkeistä uutisista sähköpostiisi

Tulevat tapahtumat

https://aitoaruokaa.fi/palveluhakemisto/

Hunajayhtyma_Verkkokauppa

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.