Thomas Snellman siirtyi omalla tilallaan jo varhain luomutuotantoon. REKOn myötä hänelle avautui elämänmittainen matka lähiruuan puolestapuhujaksi ympäri maailman. Kuva: Thomas Snellmanin kuva-arkisto/REKO
Lähiruuan suoramyyntimalli REKO yhdistää kuluttajat ja tuottajat toisiinsa ilman välikäsiä. Facebookin kautta toimivat ryhmät, niin sanotut REKO renkaat ovat tulleet jo vuosia sitten tutuiksi suurelle yleisölle lähiruuasta puhuttaessa.
Nimi pohjautuu ruotsinkieliseen ilmaisuun Rejäl konsumtion, joka tarkoittaa reilua kuluttamista. Tällä viitataan siihen, että mallissa kuluttaja saa tuoretta, lähellä tuotettua ruokaa siten, että tuottajasaa samalla järkevän korvauksen tekemästään työstä, kun välikädet jäävät pois.
REKOn isä, Thomas Snellman, kuvailee itseään pitkäaikaiseksi maanviljelijäksi. Hänet tunnetaan maaseudun kehittäjänä, ja lähiruuan sekä luomun puolestapuhujana, joka on luennoinut aiheesta ympäri maailmaa
Kun Snellman esitteli ensi kertaa ajatuksensa maataloustuotteiden suoramyynnistä, ihmiset suhtautuivat siihen epäillen. Asiakkaiden tavoittaminen ja jakelutien järjestäminen herättivät monia kysymyksiä.
Tänä päivänä REKO on arvostettu konsepti, joka tunnetaan siitä, että siinä huomioidaan sekä kuluttajien, tuottajien että ympäristön näkökulmat. REKO-renkaita on tätä nykyä ympäri maailman.
Kaikki alkoi Ranskan reissusta
Thomas Snellman on ehtinyt elämänsä aikana monenlaista. Maaseudun kehittämisen ohella hän on toiminut luomutarkastuslautakunnan puheenjohtajana ja
ruokavirasto Eviran luomutarkastajana.
Hän on ollut ehdokkaana sekä kunta-että europarlamenttivaaleissa. Lähiruokaa hän on tuonut esille lukuisissa eri yhteyksissä ja ollut mukana muun muassa luomuraaka-aineista valmistettuun kouluruokaan keskittyvillä teemaviikoilla Uudessakaarlepyyssä, Pedersöressä, Vöyrillä ja Pietarsaaressa.
Mutta palataanpa alkuun. 1990-luvulla Snellman toimi aktiivisesti SLC:n aluejärjestössä. Hän pyrki jo tuolloin saamaan luomutuotteita kauppoihin ja kävi tiiviitä keskusteluja meijerien, teurastamojen ja ruuan jatkojalostajien kanssa. Haasteeksi osoittautui kaupanalan vähäinen kiinnostus luomuun. Heillä oli kuitenkin iso vaikutusvalta keskusliikkeiden kautta.
Kun Snellman suuntasi vuonna 2001 pariksi kuukaudeksi töihin lammastilalle Ranskaan, ei hän osannut arvata mihin tie vielä hänet johtaisi. Matka oli kuitenkin ratkaiseva REKOn syntymiselle.
– Yritin kovasti oppia kieltä, ja osittain onnistuinkin. Olennaista oli kuitenkin se, että kansainvälinen ystäväpiirini kasvoi tuona aikana merkittävästi. Ilman Ranskassa saatua työkokemusta REKOa ei olisi syntynyt, tänä päivänä ranskaa sujuvasti puhuva Snellman muistelee noita vaiheita.
Myöhemmin hän pääsi eräällä Ranskan matkallaan tutustumaan osuuskuntapohjaisesti toimimaan ruuanjakelukonseptiin. Malli teki häneen syvän vaikutuksen.
Snellman oivalsi, että tässä oli ratkaisu, jonka kaltaista todella kaivattaisiin myös Suomessa. Snellman muistaa tarkalleen tuon päivän – se oli 25.10.2012. Se miten suomalainen lainsäädäntö taas taipuisi siihen, oli hänelle pieni kysymysmerkki. Otettuaan yhteyttä aihepiiriin perehtyneeseen lähiruokaeksperttiin Snellmanin epäilykset kuitenkin hälvenivät. – Ranskan malli oli myös sikäli haasteellinen, että siinä kuluttajan piti tilata ja maksaa tuotteet jo puoli vuotta etukäteen ja sitten käydä säännöllisesti hakemassa niitä jakelusta. Tuottajan piti niin ikään sitoutua olemaan paikan päällä jakelupisteessä joka kerta. Tämä oli hyvin vaativaa molemmille osapuolille ja siinä oltiin samalla säiden armoilla, hän kuvailee.
Mallia muokattiin Suomen oloihin paremmin sopivaksi, ja näin REKO sai alkunsa.
Kuluttajat ottivat REKOn omakseen
Snellmanin tarkoituksena oli kehittää pienmuotoista lähiruokajakelua lähinnä kotiseudulleen Pietarsaaren ja Vaasan alueille. Jotta tuottajat lähtisivät mukaan, toiminnalle piti saada kuitenkin jonkinlaista jatkuvuutta. Näin päädyttiin parin kuukauden toimitussopimuksiin.
– Kesä-elokuun aikana 2013 toteutuikin sitten yhdeksän jakelua. Olimme tyytyväisiä, kun saimme jotakin uutta aikaiseksi. Emme osanneet kuvitellakaan, että REKO lähtisi vielä niin laajaan kasvuun, hän kertoo.
Lähiruokajakelua varten oli perustettu oma fb-ryhmä. Kuluttajat alkoivat ottaa sen kautta yhteyttä ja kysellä miten he voisivat tilata leipää ynnä muita elintarvikkeita seuraavaan jakeluun ilman, että heillä tarvitsee olla sopimusta tämän tai tuon REKO-tuottajan kanssa.
– Siinä vaiheessa tuottajien vastaus oli, ettei mitään sopimuksia tarvita, vaan hoidetaan kaupankäynti suoraan fb:n kautta. Se ei ollut siis minun valintani, vaan REKO lähti kasvamaan luontaisesti omia uomiaan eteenpäin, Snellman naurahtaa.
Ensimmäisenä talvena oli ajatuksena pitää taukoa toimituksista. Tämä ei kuitenkaan kelvannut kuluttajille, jotka olivat jo innostuneet konseptin tuomista eduista. Ryhmässä oli siinä vaiheessa viitisenkymmentä jäsentä ja homma pyöri jouhevasti talven yli.
Vuonna 2014 tapahtui jotakin merkillistä. Jakeluun liittyi paljon lisää uusia jäseniä, samoin tuottajia. Viidakkorumpu oli kaikunut, ja ihmisten kiinnostus laajentunut. Puolentoista vuoden toiminnan jälkeen REKO alkoi saada toden teolla ilmaa siipiensä alle ja levitä myös muualle maahan.
Snellman pitää REKOa hyvänä mallina juuri joustavuutensa vuoksi. Jokainen jakelu on yksittäinen tapahtuma, ja kuluttajat samoin kuin tuottajat voivat itse päättää kuinka kauan ovat mukana.
REKOn nousu suuren yleisön tietoisuuteen
Erään kerran Snellman oli mukana Ammattioppilaitos Optiman parkkipaikalla järjestetyssä REKO-jakelussa, kun Hufvudstadsbladetin toimittaja tuli jututtamaan häntä asian tiimoilta. Otettiin kuvia ja toimittaja haastatteli paikan päällä olleita ihmisiä.
Seuraavana päivänä lehdessä oli puolentoista aukeaman juttu REKO-lähiruokakonseptista.
– Olin lentää selälleni sen nähdessäni. Totesinkin aamukahvipöydässä, että tämä on positiivisin uutinen Pietarsaaressa sitten sodan päättymisen. Samassa lehdessä oli vielä juttu maailmanluokan rockbändi Totosta, joka konsertoi tuolloin paikkakunnalla ja se oli vain kahden sivun mittainen, hän hämmästelee.
Vuosi 2015 oli jo todella vilkas. REKO oli vahvasti esillä niin lehdissä, radiossa kuin televisiossakin. Snellman antoi sinä vuonna liki 100 lehtihaastattelua. Saamansa huiman mediahuomion ansiosta REKO nousi suuren yleisön tietoisuuteen. Samalla heräsi tavallisten ihmisten, mutta myös pientuottajien, kiinnostus sitä kohtaan.
– Olen vain kerran käynyt paikallislehdessä pyytämässä, että he kertoisivat REKOn toiminnasta. Muuten viesti konseptista on levinnyt kuin itsestään median kautta, ja siitä olen ollut hyvin kiitollinen, Snellman huomauttaa.
Pientuottajan näkökulma huomioiden
Thomas Snellman on vieraillut myöhemmin eri puolilla maailmaa, myös Ranskassa, luennoimassa aiheesta. Tätä nykyä siellä on olemassa useampiakin vähän samantyyppisiä lähiruokakonsepteja.
Ranskalainen AMAP (The Associations pour le Maintien d’une Agriculture Paysanne), josta Snellman aikoinaan otti mallia, on kuitenkin pysynyt suunnilleen samankokoisena, kun REKO on puolestaan kasvanut voimakkaasti niin, että tätä nykyä siinä on kaikkiaan yli kolme miljoonaa jäsentä.
Snellman keskusteli kerran erään ranskalaisen pientuottajan kanssa, joka myy maitoa ja juustoa suoraan kuluttajille. Hän tiedusteli, minkä kokoisesta tilasta oli kyse. Heillä oli 45 lypsylehmää ja vajaan 300 000 litran meijerikiintiö. Snellman kysyi minkä verran tila myi suoraan kuluttajille AMAP:n kautta, ja se oli noin 16 000 litraa.
– Ihmettelin kannattaako se, jos on jo melkein 300 000 litran kiintiö meijeriin. Tuottaja vastasi, että kuluttajille suoraan myytävät tuotteet muodostavat heidän palkkansa. Ilman suoramyyntiä heillä ei olisi ollut elantoa, koska he saivat kolminkertaisen ansion kuluttajamyynnistä. Loppuosa oli pelkkää liikevaihtoa. Tämä oli hyvin silmiä avaavaa, Snellman toteaa.
Hän näkee REKOn oivalliseksi jakelu väyläksi juuri pientuottajille. Suurtuottajilla ei ole myöskään resursseja hoitaa konseptissa vaadittavia sosiaalisia kontakteja.
– Tiedän tuottajia, jotka ovat aloittaneet maatalousyrittäjinä REKOn perustamisen aikoihin ja käyttäneet vain ja ainoastaan sitä myyntikanavana, hän kertoo.
Snellman muistaa eräänkin henkilön, joka tuli REKOn alkuaikoina juttelemaan hänelle ja totesi, että vielä pari vuotta aiemmin hän ei ollut nähnyt enää mitään tule vaisuutta maatalousyrittäjänä, kaikki oli ollut synkkää. REKOn myötä näkymät olivat kuitenkin saaneet aivan toisen sävyn.
– Näiden tarinoiden kuuleminen, olipa se missä päin maailmaa tahansa, kannustaa eteenpäin. Juuri tämän vuoksi REKOn kanssa kulkemani matka on ollut hyvin antoisa ja henkisesti myös palkitseva, hän kertoo.
REKO kiinnostaa aina Yhdysvalloista Kauko-Itään asti
REKOn myötä Snellmanin tie on vienyt monenlaisiin paikkoihin. Konsepti on inspiroinut ihmisiä Yhdysvaltoja ja Kauko-itää myöten.
Covid-vuosina viranomaiset sulkivat ravintoloita monessa maassa, niin myös muun muassa USA:ssa. Osa Farmers Marketeista vaihtui tuolloin REKO-renkaiksi. Covid-rajoitusten poistuttua konsepti jatkoi maassa vain kasvuaan ja tätä nykyä Yhdysvalloissa on REKO-toimintaa jo 15 osavaltiossa.
Snellman on vieraillut kaiken kaikkiaan yli 20 maassa puhumassa aiheesta. Viime vuonna hän oli eurooppalaisdelegaation mukana Etelä-Koreassa tutustumassa Hansalim-konseptiin. Hansalim on osuus kuntamallinen järjestö, jolla on 240 omaa myymälää ympäri maata, ja jossa alkutuottaja saa noin 70 prosentin osuuden tuotteen loppuhinnasta. Se on toiminut jo lähes 40 vuotta ja siihen kuuluu noin miljoona jäsentä. Mukana ovat tuottajat, logistiikka, koulutus- ja tutkimusosasto, kauppa ja kuluttajat.
– Minut valittiin mukaan delegaatioon kokemukseni vuoksi, ja olen nyt saanut myös kiertää kertomassa tästä Hansalim-konseptistä EU-tasolla. Kaiken kaikkiaan olen saanut hyvin kiinnostavia asioita työpöydälleni, ja olen kiitollinen niiden avaamista mahdollisuuksista. Tuossakin seurueessa olin ainoa maanviljelijä, hän kertoo.
Romania sai viitisen vuotta sitten ensimmäisen REKO-renkaansa. Vaikka Snellman oli ensialkuun epäröivällä kannalla sen suhteen, miten toiminta pääsisi maassa käyntiin, lähti hän paikallisten pyynnöstä mukaan auttamaan sen perustamisessa. Viime kevään vierailullaan Romaniassa hän keskusteli tuottajien kanssa ja ilahtui nähdessään tulokset ja sen miten hienosti kaikki toimii.
– Olen positiivisesti yllättynyt siitä, miten ammatillisesti kaikki on hoidettu ja mihin asti he ovat siellä päässeet. Tiloilla on toiminnan alusta lähtien käynyt esi merkiksi ammattikuvaaja ottamassa kuvia fb-myyntijulkaisuja varten, ja tämä on ollut heillä käytäntönä jatkossakin. Voi olla, että Romaniassa on jopa maailman paras REKO, hän puntaroi.
Hanke on saanut maassa paljon huomiota ja julkisuutta aina radiota ja televisiota myöten. Yhtenä tärkeänä tekijänä onnistumisessa Snellman pitää hankkeen päteviä paikallisia vetäjiä. Kun alkuvaiheen haasteista oli selvitty, konsepti pyörähti jouhevasti käyntiin. Kansallisen byrokratian selättämisessä oli apua erityisesti siitä, että REKO on nostettu EU-tasolla Best Practice -malliksi ja EU-maana Romanian oli huomioitava tämä.
Maataloudesta huolehtimisessa on kyse myös ruokaturvasta
Ravintoloiden edustajat käyvät niin Suomessa kuten muissakin pohjoismaissa aina välillä katsomassa mitä kaikkea REKOssa onkaan tarjolla. Vaikka he ostaisivatkin sieltä harvoin mitään, se on oiva väylä tutustua varteenotettaviin pientuottajiin.
– Ravintoloiden kannattaa ilman muuta panostaa omaan persoonalliseen konseptiin ja hyödyntää siinä paikallistuottajien tarjontaa. Suosimalla lähellä tuotettuja kauden parhaita raaka-aineita saa lisäarvoa palvelulle, hän toteaa.
Lähiruuan tulevaisuus vetää miehen mietteliääksi. Häntä huolestuttaa se, että ylisuurilla toimijoilla on aivan liian paljon valtaa. Tämä näkyy esimerkiksi pankkien rahoituspäätöksissä.
– Uskallan väittää, että tänä päivänä pitää olla lähes suuruudenhullu saadakseen lainaa. Maltillisille suunnitelmille ei tunnu riittävän myötätuulta, hän huomauttaa. Tämä on Snellmanin mukaan suoraan kytköksissä siihen, että todella vähäinen määrä tuottajia hoitaa koko ruokasektorin mikä on ruokaturvan kannalta riski. Onkin kysyttävä, olemmeko tulleet liian riippuvaisiksi tekniikasta ja työvoimasta. Kriisitilanteessa tällainen rakenne voi olla kriittinen tekijä.
– Olen koko ikäni koettanut puhua pientuottajien puolesta. Suomi tarvitsee mielestäni kaikki jäljellä olevat tuottajat ja vielä lisääkin. Tämän turvaaminen on haasteellista, kun sääntely ohjaa siihen suuntaan, ettei pientuottajana ole helppo toimia. Nyt on korkea aika tarttua tähän epäkohtaan, Thomas Snellman toteaa lopuksi.
Haastattelu: Irmeli Kojonen
